Ihmisoikeudet ja uskonnot
Uskonto on yksi kulttuuria värittävistä piirteistä. Uskonnolliset tavat ja perinteet voivat poiketa hyvinkin paljon maallistuneista tavoista. Uskonnot puuttuvat yleensä yksilön elämään muita yhteiskunnallisia sääntöjä enemmän. Uskonto voi kieltää tapoja, jotka yhteiskunta hyväksyy. Toisaalta uskonto voi olla myös muuta yhteiskuntaa sallivampi. Näin on esimerkiksi eräissä moniavioisuuden hyväksyvissä uskonnoissa.
Uskonto on henkilökohtainen asia, mutta sillä on myös merkittävä sosiaalinen vaikutus. Suurin osa maailman ihmisistä tunnustaa jotain uskontoa tai lähellä uskontoa olevaa filosofista oppirakennelmaa. Siten lähes kaikki maailman kansalaiset on kasvatettu jonkin tietyn arvomaailman perillisiksi. Ihmisoikeudet sen sijaan edustavat pyrkimystä määritellä perustavia arvoja pitämättä yhtä uskontoa parempana tai tärkeämpänä kuin toista.
Toisaalta ihmisoikeudet perustuvat juuri useimpien uskontojen yhteisesti tunnustamiin ja hyvinä pitämiin asioihin. Uskonnot ovat kautta aikojen pyrkineet tarjoamaan vastauksia perimmäisiin kysymyksiin: Mistä ihminen tulee, mikä on ihmisen arvo ja mihin se perustuu? Miten ihmisen tulisi elää, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä? Ajatuksia ihmisoikeuksista on esiintynyt esimerkiksi islamissa ja muinaisessa hindulaisuudessa. Nykyaikana kaikki maailmanuskonnot joutuvat tavalla tai toisella ottamaan kantaa maailmanlaajuisiin haasteisiin. Uskonnot ovat jatkuvasti uudistuvaa perinnettä, jossa vanhoja opetuksia tulkitaan uusista tilanteista käsin. Perusarvot ja opetukset kuitenkin pysyvät.
Lue lisää eri uskonnoista Suomessa osiosta -> uskonnollisiä ryhmiä.
Uskonnot konfliktien sytytysnesteenä
Koska uskonto on osa identiteettiämme, sen avulla on helppo herättää tunteita, joita voidaan hyödyntää konflikteissa. Tunteiden herättäminen edellyttää kuitenkin poliittisen manipulaation keinoja. Uskonto sinänsä ei riitä vainoon tai tappamiseen.
Ihmiset ovat kautta vuosisatojen kärsineet uskontoon liittyvästä vainosta. Monia sotia on käyty uskonnon varjolla niin kaukana menneisyydessä kuin nykyaikanakin. Yksi pakolaisuuden taustalla olevista syistä on juuri uskonnollinen vaino. Nykyään uskonnon nimissä käytävissä sodissa ja konflikteissa on kuitenkin kyse jostain muusta kuin uskonnollisista asioista. Uskontoa käytetään lähinnä tekosyynä ja sen avulla yritetään oikeuttaa väkivaltaa.
Erilaiset fundamentalistiset uskontoon perustuvat liikkeet ovat nostaneet päätään. Näissä on kuitenkin lähinnä kyse yhteiskunnallisesta vallasta ja hyvinvoinnista käytävästä kamppailusta kuin perustavasta tarpeesta uudistaa uskontoa. Tästä viestii fundamentalististen liikkeiden yleinen turvautuminen väkivaltaan niin vallantavoittelun kuin vallassa olonkin aikana.
Samassa yhteiskunnassa toimivien vähemmistö- ja enemmistöuskontojen keskinäinen suvaitsevuus joutuu usein koetukselle. Tällainen tilanne saattaa syntyä esimerkiksi silloin, kun yksiuskontoiseen maahan tulee siirtolaisuuden tai pakolaisuuden myötä suurehko määrä eri uskontojen kannattajia.
Perustuu tekstiin Kuusjärvi: Ihmisoikeudet ja kehitys; Ihmisoikeusraportti 4/2001.
