Kristinusko on kannattajamäärältään, noin 2,1 miljardilla kannattajalla, maailman suurin uskonto. Kristinusko on kehittynyt juutalaisuudesta, ja sillä on yhteisiä piirteitä myös islamin kanssa.
Kristinusko on yksijumalainen uskonto, mutta sen ytimessä on kolminaisuusoppi, jonka mukaan jumaluudessa on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Persoonat edustavat Jumalan työn eri puolia. Isä on luoja, Poika on lunastaja ja Pyhä Henki uskon ja elämän uudistaja. Kristityille Jumala on täydellinen hyvyys ja rakkaus, kun taas pahuuden takana on persoonallinen paholainen, langennut enkeli.
Jumala on luonut taivaan ja maan, enkelit ja ihmisen. Luomisuskosta seuraa periaatteessa myönteinen suhde aineelliseen maailmaan, mutta tämän kanssa jännitteessä on oppi lankeemuksesta. Kristillistä ihmiskuvaa leimaa ajatus ihmisen syntisyydestä. Ihminen on luotu alun perin Jumalan kuvaksi, mutta käytettyään vapaata tahtoaan väärin, ihminen rikkoi Jumalan käskyn. Näin ihmisen ja Jumalan välillä syntyi merkittävä juopa. Jumalan pojan, Jeesuksen, merkitys avautuu tästä käsin: elämällään ja kuolemallaan Jeesus Kristus on antanut ihmisille mahdollisuuden päästä uudelleen yhteyteen Jumalan kanssa.
Pyhä Henki, jumaluuden kolmas persoona, on kirkon uudistava voima. Jotkut kirkot korostavat Pyhän Hengen toimivan ensisijaisesti sakramenttien, kristinuskon pyhien toimitusten, välityksellä. Monissa protestanttisissa suuntauksissa Pyhän Hengen katsotaan toimivan erityisesti siellä, missä julistetaan sanomaa Kristuksesta.
Kristinuskon pyhä kirja on Raamattu, joka opin mukaan on Jumalan ilmoitusta. Teos on muotoutunut vuosisatojen aikana; vanhimmat tekstit on ajoitettu 1400-luvulle eaa. Raamattu jakaantuu Vanhaan ja Uuteen testamenttiin. Testamentit kuvaavat vanhaa ja uutta liittoa, jonka Jumala on luonut ihmisten kanssa – ensin juutalaisten, myöhemmin koko ihmiskunnan kanssa.
Teksti perustuu Uskonnot Suomessa -hankkeen tietokannan sivuun http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=5 (26.11.2007)jossa lähteenä käytetty: Räisänen, Heikki: Kristinusko. Teoksessa Katja Hyry & Juha Pentikäinen (toim.): Uskonnot maailmassa; Carmody, Denise Lardner & John Tully Carmody: How to Live Well: Ethics in the World Religions; Hunt, Arnold D., Marie T. Crotty, & Robert T. Crotty: Ethics of World Religions.