Mitä osallistumisoikeus merkitsee?

Ihmisoikeuksiin kuuluu yhtäläinen oikeus osallistua oman maan julkiseen elämään, muun muassa vapaiden vaalien ja julkisiin tehtäviin hakeutumisen kautta. Tämä oikeus merkitsee siis mahdollisuutta toisaalta olla valitsemassa edustajia julkisiin tehtäviin, kuten kansanedustajan tai kunnanvaltuutetun tehtävään, sekä toisaalta asettua itse ehdolle niihin.

Suomessa pääsääntöisesti kaikilla, joilla on oikeus äänestää tietyissä vaaleissa, on myös oikeus asettua kyseisissä vaaleissa ehdolle. Poikkeuksen muodostavat presidentinvaalit, joissa ehdokkaan on oltava Suomen kansalainen, mutta äänestää saavat nekin, jotka eivät itse ole vaalikelpoisia presidentiksi.

Yhdessä sanan-, yhdistymis- ja kokoontumisvapauden kanssa oikeus osallistua julkiseen toimintaan ja poliittiseen päätöksentekoon merkitsee oikeutta demokratiaan. Vapaat vaalit ovat demokratiassa keskeinen elementti. Demokratian muita olennaisia vaatimuksia ovat ihmisoikeuksien suojelu ja oikeusvaltioperiaate.

Oikeus osallistua julkiseen toimintaan ja poliittiseen päätöksentekoon ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset

Oikeus osallistua on selvästi poliittinen oikeus, joten se sisältyy kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan yleissopimukseen. Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus puolestaan korostaa, että naisilla tulee olla tasavertaiset oikeudet osallistua ja edustaa maataan kansainväliselläkin tasolla.

Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimus ei varsinaisesti sisällä artiklaa, joka takaisi oikeuden osallistua julkiseen toimintaan tai poliittiseen päätöksentekoon. Sen sijaan sopimus sallii sananvapauden, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden tai syrjinnän kiellon sitä estämättä ulkomaalaisten henkilöiden poliittisen toiminnan rajoittamisen. Oikeus vapaisiin vaaleihin ilmaistaan sopimuksen ensimmäisessä lisäpöytäkirjassa.

Oikeus osallistua julkiseen toimintaan ja poliittiseen päätöksentekoon – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

+1. Kysymys romani- ja juutalaismiehen oikeudesta asettua ehdolle parlamenttivaaleissa

Tapaus Sejdić ja Finci v. Bosnia ja Hertsegovina
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin 2009

Taustatietoa

Johdanto-osassaan Bosnian perustuslaki jakaa kansalaisensa kahteen ryhmään. Niin sanottujen valitsijoiden ryhmän muodostavat bosniakit, kroatit ja serbit. Juutalaiset, romanit ja muut kansalliset vähemmistöryhmät sekä henkilöt, jotka eivät määrittele kuuluvansa mihinkään etniseen ryhmään muodostavat toisen ryhmän. Kaksikamarisen parlamentin ylähuoneen edustajien ja presidentin tulee kuulua ensin mainittuun ryhmään.

Tapauksen kuvaus

Dervo Sejdić ja Jakob Finci ovat Bosnia ja Hertsegovinan kansalaisia. He asuvat Sarajevossa. Sejdić on etniseltä taustaltaan romani, Finci puolestaan juutalainen. He molemmat ovat maassansa merkittäviä julkisuuden henkilöitä. Finci tiedusteli mahdollisuudestaan asettua ehdoille presidentin- ja parlamentin ylähuoneen edustajien vaaleissa. Tammikuussa 2007 hän sai vaalien keskuslautakunnalta kieltävän vastauksen. Hänen sanottiin olevan sopimaton ehdokkaaksi juutalaisen taustansa vuoksi.

Valitus EIT:lle

Sejdić ja Finci valittivat EIT:lle muun muassa 14 artiklaan (syrjinnän kielto) ja 1 lisäpöytäkirjan 3 artiklaan (oikeus vapaisiin vaaleihin) nojaten. Sejdićin ja Fincin mukaan Bosnia ja Hertsegovinan perustuslaki esti heitä asettumasta ehdolle vaaleissa heidän etnisen taustansa vuoksi, vaikka heidän työkokemuksensa vastasi korkeimpien virkamiesten kokemusta.

EIT:n päätös

Tuomioistuin kertasi, että samassa asemassa olevien ihmisten erilainen kohtelu ilman objektiivista ja järkevää selitystä oli syrjintää. EIT oli jo aikaisempien tapauksien yhteydessä todennut, että pelkästään etnisyyteen perustuva erilainen kohtelu ei nykyajan demokraattisessa yhteiskunnassa ollut missään tapauksessa hyväksyttävää.

Tuomioistuin myönsi, että perustuslaki oli tullut voimaan aikana, jolloin maa oli sodan jäljiltä vielä hyvin haavoittuvainen. Tuolloin laki oli oikeutettu rauhan takaamiseksi. EIT kuitenkin huomioi, että tilanne Bosnia ja Hertsegovinassa oli selkeästi parantunut. Euroopan neuvostoon liittymisen myötä maa oli myös allekirjoittanut ja ratifioinut muun muassa vaalilainsäädäntöön liittyvän sopimuksen lisäpöytäkirjoineen varauksetta.

Näin ollen EIT tuomitsi Bosnia ja Hertsegovinan maksamaan Sejdićille 1000 euroa ja Fincille 20 000 euroa korvauksia oikeudenkäyntikuluista. Aineettomasta vahingosta valtion ei tullut maksaa korvauksia, sillä EIT:n mukaan loukkaamisen toteaminen oli itsessään hyvitys vahingosta.

Katso koko tapaus englanniksi.

+2. Kysymys osittaisen holhouksen alaisen miehen äänioikeuden riistosta

Tapaus Alajos Kiss v. Unkari
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin 2010

Tapauksen kuvaus

Alajos Kiss on vuonna 1954 syntynyt Unkarin kansalainen. Vuonna 1991 hänellä todettiin psyykkinen sairaus ja vuonna 2005 hänet määrättiin osittaisen holhouksen alaiseksi. Seuraavana vuonna Kiss huomasi, että hänet oli poistettu vaaliluettelosta, joka oli laadittu tulevia parlamenttivaaleja silmällä pitäen.

Kiss valitti asiasta vaalitoimistoon tuloksetta. Myöhemmin hän valitti käräjäoikeuteen, joka hylkäsi jutun, sillä Unkarin perustuslain mukaan holhouksenalaisilla henkilöillä ei ollut oikeutta äänestää. Näin ollen Kiss ei saanut äänestää vuoden 2006 parlamenttivaaleissa.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

Kiss valitti EIT:lle muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 3 artiklaan (oikeus vapaisiin vaaleihin) ja sopimuksen 14 artiklaan (syrjinnän kielto) vedoten. Kissin mukaan, hänen äänioikeutensa oli riistetty epäoikeudenmukaisesti miehen psyykkisen sairauden ja siitä johtuneen osittaisen holhouksen vuoksi.

EIT:n päätös

Unkarin hallitus oli sitä mieltä, että julkiseen päätöksentekoon osallistuvien henkilöiden tui pystyä punnitsemaan valintojensa seurauksia. Lisäksi päätöksentekoon osallistujien oli pystyttävä tekemään harkittuja ja järkeviä päätöksiä. EIT oli hallituksen kanssa samaa mieltä asiasta.

Tuomioistuin kuitenkin huomioi, että Unkarin lainsäädäntö ei tehnyt eroa henkilöiden välillä, jotka olivat osittaisen huoltajuuden ja niiden, jotka olivat täyden huoltajuuden alaisia. Rajoittaessaan kaikilta äänioikeusikäisiltä huoltajuudenalaisilta kansalaisiltaan oikeuden äänestää, Unkari karsi jopa 0,75 % kansalaisen äänet.

EIT totesi, että kunkin Euroopan valtion tuli itse määritellä psyykkisesti sairaiden kansalaistensa kyvystä äänestää. Tuomioistuin ei kuitenkaan löytänyt todisteita siitä, että Unkari olisi asiaa parlamentissaan pohtinut.

Tuomioistuin ei hyväksynyt sitä, että osittaisen holhouksen alaisilta henkilöiltä riistettiin äänioikeus. EIT totesi, että valtiolla tuli olla painavat perusteet, jos se teki rajoituksia psyykkisesti sairaiden henkilöiden perusoikeuksille. Psyykkisesti sairaat ihmiset olivat menneisyydessään joutuneet syrjinnän kohteeksi ja heidät oli suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle. Näin ollen he olivat erityisen haavoittuvaisia. Lisäksi EIT totesi, että oli kyseenalaista kohdella psyykkisesti sairaita henkilöitä yhtenä ryhmänä.

EIT tuomitsi Unkarin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 3 artiklan (oikeus vapaisiin vaaleihin) nojalla. Unkarin tuli maksaa Kissille 3000 euron korvaukset aineettomasta vahingosta.

Katso koko tapaus englanniksi.