Lapsen oikeuksien sopimus
Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus on hyväksytty YK:ssa vuonna 1989 ja se on tullut seuraavana vuonna voimaan. Suomi on ratifioinut sopimuksen vuonna 1991. Lapsen oikeuksien sopimus on maailmanlaajuisesti YK:n ratifioiduin sopimus. YK:n jäsenvaltioista vain Yhdysvallat ei ole ratifioinut sopimusta.
Sopimus turvaa kaikille lapsille yhtäläiset oikeudet. Lapsella tarkoitetaan lähtökohtaisesti jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä. Kaikki sopimuksessa turvatut oikeudet kuuluvat näin ollen kaikille alaikäisille vauvasta lähes täysi-ikäiseen nuoreen.
Lapsen oikeuksien sopimus perustuu ajatukseen lapsista erityisenä ryhmänä, joka on aikuisista poikkeava kehitysvaiheiltaan ja tarpeiltaan. Kasvuiässä lapsilla on tarve saada erityistä fyysistä ja henkistä suojelua. Lapset kohtaavat ikänsä ja kehitystasonsa vuoksi eritasoista tahatonta ja tahallista poissulkemista ja syrjintää. Lisäksi vuoksi he ovat erityisen alttiita ihmisoikeusloukkauksille, ja loukkaukset koskettavat heitä vakavammin kuin aikuisia. Näistä syistä lasten oikeuksien suojelu edellyttää omanlaistaan sääntelyä, joka on toteutettu muun muassa lapsen oikeuksien sopimuksella.
Lapsen oikeuksien sopimuksen tavoitteena on poistaa lapsiin kohdistuva huono kohtelu ja kaikenlaiset epäoikeudenmukaisuudet. Keinoja tähän ovat tiedon levittäminen, poliittinen vaikuttaminen ja sopimuksen aktiivinen soveltaminen lainsäädännössä, hallinnossa ja lainkäytössä.
Lapsen oikeuksien sopimus on erityisesti lapsen tarpeet huomioon ottaen laadittu ihmisoikeussopimus. Se sisältää lukuisia samoja oikeuksia kuin muut ihmisoikeussopimukset. Lisäksi se sisältää yksinomaan lapsille turvattuja oikeuksia, kuten lapsen edun ensisijaisuuden, oikeuden kehitykseen, oikeuden saada näkemyksensä huomioon otetuiksi, oikeuden erityiseen suojeluun, suojan seksuaaliselta hyväksikäytöltä sekä oikeuden leikkiin ja vapaa-aikaan.
Aikuiset ovat vastuussa lapsen oikeuksien toteutumisesta. Sopimuksen mukaan lapsen vanhemmat ovat lähtökohtaisesti vastuussa lapsen kasvatuksesta. Vanhempien pitää toimia lapsen edun toteuttamiseksi. Heidän on otettava huomioon lapsen näkemykset ja lapsen kehittyvä itsemääräämisoikeus. Vanhempien tulee lisäksi saada tukea kasvatustyöhönsä. Viime kädessä viranomaisilla on velvollisuus ryhtyä toimiin lapsen oikeuksien toteuttamiseksi.
Huomionarvoista on, että lapsen oikeuksien sopimus määrittelee vain lasten ihmisoikeuksien vähimmäistason. Suomen kaltaisten vauraiden maiden voidaan odottaa panostavan lapsen oikeuksien toteutumiseen sopimusvelvoitteita laajemmin.
Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumisen valvonta
Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea. Komitealla voidaan katsoa olevan kolme pääasiallista tehtävää. Ensinnäkin komitea tarkastelee määräaikaisraportteja, joita jäsenvaltiot toimittavat komitealle joka viides vuosi lapsen oikeuksien ja lasten hyvinvoinnin tilasta. Vastauksena saamiinsa raportteihin komitea antaa sopimusvaltioille päätelmiä ja suosituksia lapsen oikeuksien edistämiseksi.
Toiseksi komitea voi käsitellä yksittäisten lasten tai lapsista koostuvan ryhmän tekemiä valituksia. Valituksen voi tehdä, jos kokee sopimusvaltion loukanneen lapsen oikeuksien sopimuksessa tai sen valinnaisissa pöytäkirjoissa tunnustettuja oikeuksia.
Lisäksi komitea ohjaa lapsen oikeuksien sopimuksen tulkintaa ja täytäntöönpanoa julkaisemalla yleiskommentteja. Yleiskommenteissa komitea esittää tulkintansa yksittäisistä lapsen oikeuksien sopimuksen artikloista sekä erilaisista temaattisista kysymyksistä. Yleiskommentit auttavat kaikkia lasten parissa työskenteleviä ymmärtämään lapsen oikeuksien sopimusta ja sen asettamia velvoitteita.
Suomen määräaikaisraportit ja Suomea koskevat suositukset
Lapsen oikeuksien komitean suomeksi käännetyt yleiskommentit
Lapsen oikeuksien kehitys ennen YK:n lapsen oikeuksien sopimusta
Lasten oikeuksista ryhdyttiin keskustelemaan 1800-luvulla Ranskassa, jossa mm. laadittiin laki lasten suojelemisesta työpaikoilla.
Keskustelu vilkastui Kansainliiton laadittua julistuksen lapsen oikeuksista (1924). Julistus laadittiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, koska lasten katsottiin olevan erityisen suojelun tarpeessa. Julistuksen johdannossa esitettiin sen ydinsanoma: “the mankind owes to the child the best it has to give”. Julistuksessa lapsella todettiin olevan oikeus saada suojelua, huolenpitoa ja koulutusta tulevan elannon hankkimista varten. Lasten ei katsottu olevan itsenäisiä oikeuksien haltijoita, vaan he olivat ennemminkin oikeutettuja julkistuksessa määritellyn mukaiseen kohteluun. Vaikka julistuksessa oli omat puutteensa, sitä voidaan pitää merkityksellisenä lapsen oikeuksien kehityksen kannalta. Siinä mm. luotiin ensimmäistä kertaa käsite lapsen oikeudet, ja sidottiin lapsen hyvinvointia koskevat kysymykset lapsen oikeuksiin.
Kansainliiton julistuksen sisältöä kehitettiin YK:n lapsen oikeuksien julistuksessa (1959). Julistukseen sisältyivät nykyisinkin lapsen oikeuksien sopimuksen perusperiaatteisiin lukeutuvat syrjintäkielto ja lapsen edun huomioimisen periaate. Lisäksi julistus sisälsi muun muassa lapsen oikeuden nimeen ja kansalaisuuteen, oikeuden kasvaa ja kehittyä, oikeuden sosiaaliturvaan ja velvollisuuden asettaa lapsi etusijalle suojelua ja apua annettaessa. Julistuksella lapsista tehtiin ensimmäistä kertaa itsenäisiä oikeuksien haltijoita eli tosiasiallisesti oikeutettuja tiettyjen oikeuksien ja vapauksien nauttimiseen.
