Kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun kieltävä sopimus
Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus hyväksyttiin vuonna 1984 ja se tuli voimaan 1987, kun 20 valtiota oli ratifioinut sen. Vuoteen 2019 mennessä sopimuksen oli ratifioinut 169 valtiota. Sopimus on tullut Suomessa voimaan vuonna 1989.
Sopimusvaltiot sitoutuvat tehokkaisiin toimiin kidutuksen estämiseksi ja sen tekemiseksi rangaistavaksi. Toimet voivat olla lainsäädännöllisiä, hallinnollisia ja oikeudellisia. Yleissopimus ei salli poikkeamia. Tämä tarkoittaa, että kidutus ei ole sallittua missään olosuhteissa.
Sopimuksen mukaan sopimusvaltioiden tulee sitoutua karkottamaan tai asettamaan syytteeseen kidutukseen syyllistyneet henkilöt. Lisäksi sopimusvaltioilla on oltava oikeudelliset säädökset kidutuksen uhrien oikeudenmukaisen kohtelun turvaamiseksi sekä riittävän hyvityksen ja kuntoutuksen järjestämiseksi.
Kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun kieltävän yleissopimuksen toteuttamista valvoo kidutuksen vastainen komitea. Komitea suorittaa valvontatehtäväänsä tarkastelemalla sopimusvaltioiden sille toimittamia määräaikaisraportteja ja tutkimalla yksilövalituksia. Komitea voi tarvittaessa tehdä myös luottamuksellisia tutkimuksia väitetystä järjestelmällisestä kidutuksesta.
Kidutuksen vastaisen komitean alakomitea perustettiin vuonna 2002 valinnaisella lisäpöytäkirjalla. Alakomitean edustajat voivat vierailla paikoissa, joissa pidetään tai voidaan pitää vapaudenriiston kohteeksi joutuneita henkilöitä. Valtiot velvoitettiin tuolloin myös nimeämään tai perustamaan kansallinen valvontajärjestelmä kidutuksen ehkäisemiseksi. Suomessa asiasta vastaa eduskunnan oikeusasiamies.
YK:n kidutuksen vastaiselle komitealle toimitetut määräaikaisraportit
YK:n kidutuksen vastaisen komitean antamat suositukset
