Mitä ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus tarkoittaa?

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset suojaavat ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden. Uskonnolliset ja ei-uskonnolliset vakaumukset ovat yhtä suojattuja.

Oikeus antaa ihmiselle vapauden omaksua oman vakaumuksensa mukainen maailmankatsomus: ihminen saa uskoa mihin haluaa. Vakaumus voi olla uskonto tai muu eettinen katsomus. Ihmisillä on myös oikeus liittyä uskonnolliseen tai muuhun katsomukselliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Jokainen voi myös perustaa oman maailmankatsomuksellisen yhdyskunnan.

Jokainen saa valita, mihin uskoo. Sen lisäksi ihmisoikeuksien julistuksessa annetaan oikeus harjoittaa, julistaa ja opettaa omaa maailmankatsomusta. Katsomus ei kuitenkaan voi oikeuttaa loukkaamaan muiden ihmisten oikeuksia.
Uskonnonvapaus tarkoittaa myös niin kutsuttua negatiivista uskonnonvapautta. Se tarkoittaa vapautta olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan ja olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen.

Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset

Oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen taataan kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa (KP-sopimus) ja lapsen oikeuksien sopimuksessa. KP-sopimuksessa korostetaan erikseen, että ketään ei saa pakottaa valitsemaan tiettyä uskoa tai luopumaan omansa tunnustamisesta.

Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimus sisältää myös artiklan ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaudesta.

+Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

18. artikla

  1. Jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden tunnustaa omavalintaista uskontoa tai uskoa taikka omaksua se sekä vapauden joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti harjoittaa uskontoaan tai uskoaan jumalanpalveluksissa, uskonnollisissa menoissa, hartaudenharjoituksissa ja opetuksessa.
  2. Ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai usko.
  3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, jotka on säädetty lailla ja jotka ovat välttämättömiä suojelemaan yleistä turvallisuutta, järjestystä, terveydenhoitoa tai moraalia tahi muiden perusoikeuksia ja -vapauksia.
  4. Yleissopimuksen sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan vanhempain ja tarvittaessa laillisten holhoojain vapautta taata lastensa uskonnollinen ja moraalinen opetus omien vakaumustensa mukaan.
+Yleissopimus lapsen oikeuksista

14. artikla

  1. Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen.
  2. Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa.
  3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.
+Euroopan ihmisoikeussopimus

9. artikla

  1.  Jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.
  2. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojelemiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaus – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

+1. Luokkahuoneessa pidetyn krusifiksin merkitys ajatuksen-, omantunnon ja uskonnonvapauden kannalta

Lautsi ja muut v. Italia, 18.3.2011 (EIT 30814/06)

Valittajan kaksi lasta olivat käyneet koulua valtion oppilaitoksessa. Luokkahuoneissa oli ollut kuva ristiinnaulitusta, mitä valittaja piti lapsilleen opetettavaksi tarkoittamansa maallisuuden vastaisena. Valittaja oli vaatinut kuvien poistamista, mutta koulun johtokunta oli päättänyt jättää ne paikoilleen. Valittaja valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen.

Valittaja ja myöhemmin hänen täysi-ikäistyneet lapsensa väittivät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, että päätös olla poistamatta krusifikseja loukkasi lasten oikeutta koulutukseen sekä ajatuksen-, omantunnon ja uskonnonvapautta. Asiassa oli siis ihmisoikeustuomioistuimessa kysymys siitä, että valittaja lasten vanhempana vaati lastensa kouluttamista omien uskonnollisten ja filosofisten näkemystensä mukaisesti.

EIT totesi, että valtioilla oli laaja harkintamarginaali kysymyksessä olevan kaltaisissa asioissa, ja että oikeutta koulutukseen ei voitu tulkita siten, että vanhemmat saisivat vaatia valtiolta tietyn muotoista opetusta. Oikeus koulutukseen ei myöskään estänyt valtioita sisällyttämästä opetukseen uskonnollisia tai filosofisia oppeja, eikä vanhemmilla ollut oikeutta vastustaa niiden sisällyttämistä opetusohjelmiin.

EIT totesi, että valtion oli kuitenkin varmistettava, että opetusta annettiin objektiivisella, kriittisellä ja pluralistisella tavalla. Oppilaiden oli kyettävä kehittämään uskontoon kriittinen suhtautumistapa sellaisessa ilmapiirissä, joka oli vapaa käännyttämisestä. Valtiolla ei saanut olla juurruttamistarkoituksia, jotka saattaisivat loukata vanhempien uskonnollisia tai filosofisia vakaumuksia. Vanhempien vakaumuksia oli suojattava myös opetusohjelmien ulkopuolella. Krusifiksin esilläoloa oli tarkasteltava tältä kannalta.

Krusifiksi on EIT:n mukaan uskonnollinen symboli. Asiassa ei kuitenkaan ollut esitetty näyttöä siitä, että yksin uskonnollisen symbolin esillä pitäminen voisi vaikuttaa oppilaisiin heidän muodostaessaan käsityksiään uskonnosta. EIT totesi, että vaikka krusifiksi viittasi kristillisyyteen ja antoi valtauskonnolle näkyvän aseman kouluympäristössä, kysymys ei ollut kristillisten arvojen juurruttamisesta. Italian kouluympäristössä otettiin lisäksi huomioon myös muut uskonnot mm. sallimalla muslimien päähineiden pitäminen ja Ramadanin juhliminen sekä tarjoamalla vaihtoehtoista opetusta muissa uskonnoissa. Viranomaisten ei ollut esitetty osoittaneen suvaitsemattomuutta muihin uskontoihin tai mihinkään uskontoon kuulumattomia oppilaita kohtaan. Asiassa ei väitetty, että opettajat olisivat tarkoitushakuisesti kiinnittäneet huomiota krusifikseihin. Valittaja ei myöskään ollut estynyt valistamasta ja neuvomasta lapsiaan sekä ohjaamasta heitä omien filosofisten näkemystensä mukaisesti.

Edellä todettujen seikkojen perusteella EIT katsoi, että tapauksessa ei ollut loukattu valittajien ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 2 artiklan mukaista oikeutta koulutukseen tai ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan mukaista ajatuksen-, omantunnon ja uskonnonvapautta.

Lue koko päätös englanniksi

+2. Todistajan rankaiseminen, kun tämä ei noudattanut tuomioistuimen määräystä riisua kipa-päähinettään

Hamidović v. Bosnia ja Hertsegovina, 5.12.2017 (EIT 57792/15)

Valittaja oli paikallisen, Wahhabi/Salafi-islamia tukevan ryhmän jäsen. Hänet oli kutsuttu antamaan todistuksensa rikosoikeudenkäynnissä, joka koski erästä terroristisista teoista syytettyä ryhmän jäsentä. Valittaja saapui oikeudenkäyntiin pyydetysti. Hän ei kuitenkaan suostunut riisumaan kipa-päähinettään tuomioistuimen sitä pyytäessä, sillä hänen mukaansa hänen uskonnollinen velvollisuutensa oli pitää päähinettä päässään kaikkina aikoina. Valittaja kieltäytyi riisumasta päähinettään vielä senkin jälkeen, kun häntä oli varoitettu kieltäytymisestä seuraavasta sakkorangaistuksesta. Valittaja tuomittiin sakkorangaistukseen, joka muunnettiin 30 päivän vankeusrangaistukseksi valittajan kieltäydyttyä maksamasta sakkoa.

Valituksessaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle valittaja katsoi, että hänen tuomitsemisensa rangaistukseen oli loukannut hänen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa turvattua ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauttaan.

EIT totesi, että rankaisemalla valittajaa päähineen pitämisestä päässään puututtiin valittajan oikeuteen harjoittaa uskontoaan. Puuttuminen perustui tuomioistuimen toimivaltaan, ja valittajaa oli varoitettu pyynnön noudattamatta jättämisen seurauksista. Puuttumisen voitiin lisäksi katsoa perustuvan hyväksyttävään päämäärään, sillä ihmisoikeussopimus suojaa myös sekularismia ja sekularististen ja demokraattisten arvojen ylläpitämisen tarkoitusta voitiin pitää sinänsä hyväksyttävänä, muiden oikeuksien ja vapauksien suojelemisena.

Arvioidessaan, oli rajoitus tarpeellinen demokraattisessa yhteiskunnassa, EIT kiinnitti huomiota siihen, että tapausta käsitelleellä tuomarilla oli ollut vaikeuksia ylläpitää järjestystä ja taata oikeudenkäynnin luotettavuus sen vuoksi, että oikeudenkäynnin osapuolet olivat kuuluneet uskonnolliseen ryhmään, joka vastusti sekulaarisen valtion käsitettä ja joka tunnusti ainoastaan Jumalan lain ja tuomioistuimen. EIT kiinnitti lisäksi huomiota oikeudenkäynnin yleiseen kontekstiin.
EIT katsoi kuitenkin, ettei tuomioistuimen toimenpiteitä voitu pitää hyväksyttävinä.

Tapauksessa oli kyse toimimisesta todistajana oikeudenkäynnissä. Tilannetta oli pidettävä erilaisena kuin esimerkiksi uskonnollisten symbolien ja vaatteiden käyttämistä työpaikalla. EIS 9 artiklan ei voitu katsoa turvaavan kaikkia uskontoon ja vakaumukseen perustuvia tekoja. Joissakin tilanteissa saattoi näin ollen olla hyväksyttävää, että todistajaa pyydettäisiin riisumaan uskonnollinen symboli.

EIT ei nähnyt tapauksessa syytä epäillä, että valittajan toiminta olisi johtunut muusta kuin hänen vilpittömästä käsityksestään siitä, että hänen uskonnollinen velvollisuutensa oli pitää kipa-päähinettään päässään kaikkina aikoina. Valittajan ei voitu katsoa pyrkineen tekemään pilkkaa oikeudesta, kannustamaan muita sekulaaristen ja demokraattisten arvojen hylkäämiseen, taikka aiheuttamaan häiriötä. Toisin kuin muut uskonnollisen ryhmän jäsenet, valittaja oli saapunut oikeuteen kutsutusti ja toiminut muutoin pyydetysti, ja näin ollen noudattanut maan lakeja ja oikeutta. Asiassa ei myöskään ollut viitteitä siitä, ettei valittaja olisi ollut halukas todistamaan tai että hänen asenteensa olisi ollut epäkunnioittava. EIT katsoi, että näissä olosuhteissa valittajalle tuomittu rangaistus siitä, että hän ei ollut suostunut riisumaan kipa-päähinettään, ei ollut tarpeellinen demokraattisessa yhteiskunnassa. Näin ollen viranomaiset olivat ylittäneet niille kuuluvan harkintamarginaalin ja näin toimimalla loukanneet valittajan EIS 9 artiklan mukaista ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta.

Lue koko päätös englanniksi