Mitä oikeus elämään merkitsee?

Ihmisoikeuksien yleisenä päämääränä on mahdollistaa ihmisarvon mukainen elämä. Oikeus elämään on ihmisoikeuksista perustavin. Ellei sitä ole suojattu, muilla ihmisoikeuksilla ei ole vaikutusta.

Oikeus elämään tarkoittaa sitä, että ketään ei saa tappaa. Myöskään valtio tai muu julkinen valta ei saa surmata ihmisiä laittomasti tai mielivaltaisesti. Lisäksi elämän perusedellytysten puuttuminen rikkoo oikeutta elämään. Oikeus elämään edellyttää lainsäädäntö- ja muita toimenpiteitä, joilla luodaan suojajärjestelmät yksilöiden välistä väkivaltaa vastaan ja rakennetaan toimivia terveydenhuoltojärjestelmiä.

Oikeus elämään ei ole yksiselitteinen ja ongelmaton käsite. Kiistelyä aiheuttavat muun muassa:

Abortti: Aborttioikeuden rajoittamista saatetaan perustella esimerkiksi sillä, että syntymättömällä sikiöllä olisi oikeus elämään. Tällöin naisen oikeus elämään sekä oikeus päättää omasta kehostaan ja lisääntymisestään jää toissijaiseksi.

Kuolemanrangaistus: Kuolemanrangaistus on edelleen käytössä useissa maissa. Se loukkaa oikeutta elämään ja sitä voidaan pitää kidutuksen äärimmäisenä muotona.

Rikoksen torjunta: Joskus yleinen turvallisuus ja yksilön oikeus elämään joutuvat punnittaviksi. Tällaista punnintaa ilmenee esimerkiksi poliisin harkitessa, voiko se käyttää voimakeinoja. Poliisi voi esimerkiksi käyttää ampuma-asetta, kun kyseessä on välitöntä ja vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle aiheuttavan henkilön toiminnan pysäyttäminen eikä lievempää keinoa ole käytettävissä.

Loukkaukset, jotka kohdistuvat oikeuteen elää, ovat kidutuksen ohella räikeimpiä ihmisoikeusloukkauksia. Ne edellyttävät maailmanyhteisöltä jatkuvaa huomiota.

Vaikka ihmisoikeussopimusten mukaisesti valtioilla on velvollisuus suojella kansalaisten elämää, vapautta ja turvallisuutta, jotkin hallitukset rikkovat tätä velvollisuutta jatkuvasti. YK raportoi säännöllisesti monissa maailman maissa tapahtuvista ”katoamisista” sekä mielivaltaisista ja laittomista teloituksista. Loukkausten uhreiksi joutuneiden ihmisten määrä ei näytä vähentyvän.

Kun loukkaukset menevät niin pitkälle, että jokin kansallinen, etninen tai uskonnollinen ryhmä pyritään tuhoamaan, puhutaan kansanmurhasta. Se on kansainvälinen rikos YK:n vuonna 1948 solmitun, joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi solmitun yleissopimuksen mukaan. Kansainvälisiin rikoksiin syyllistyneet voidaan tuomita rangaistukseen minkä tahansa valtion tuomioistuimessa, vaikkei rikoksilla ole mitään liittymäkohtia tuomitsemisvaltioon.

Oikeus elämään ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset

Oikeus elämään sisältyy YK:n ihmisoikeussopimuksissa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan yleissopimukseen ja YK:n lapsen oikeuksia koskevaan yleissopimukseen. Lapsen oikeuksien sopimus kieltää lisäksi tuomitsemasta alle 18-vuotiasta kuolemanrangaistukseen tai elinkautiseen vankeuteen ilman vapautumismahdollisuutta.

Euroopan ihmisoikeussopimus

Myös Euroopan ihmisoikeussopimukseen sisältyy artikla oikeudesta elämään. Sopimuksen kuudes lisäpöytäkirja tähtää kuolemanrangaistuksen poistamiseen.

+Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

6. artikla

  1. Jokaisella ihmisellä on synnynnäinen oikeus elämään. Tämä oikeus on suojattava lailla. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää hänen elämäänsä.
  2. Valtioissa, jotka eivät ole poistaneet kuolemanrangaistusta, kuolemantuomio voidaan langettaa vain vakavimmista rikoksista rikoksen tekohetkellä voimassa olevan lain nojalla loukkaamatta tämän yleissopimuksen sekä joukkotuhonnan ehkäisemistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen määräyksiä. Tämä rangaistus voidaan panna täytäntöön vain toimivaltaisen tuomioistuimen lopullisen tuomion nojalla.
  3. Milloin elämän riistäminen muodostaa joukkotuhontarikoksen, on katsottava, että mikään tässä artiklassa ei oikeuta sopimusvaltioita millään tavalla poikkeamaan niistä velvoituksista, jotka se on omaksunut joukkotuhonnan ehkäisemistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen määräysten nojalla.
  4. Jokaisella kuolemaantuomitulla on oikeus anoa armahdusta tai tuomion muuttamista. Amnestia, armahdus tai kuolemantuomion muuttaminen voidaan myöntää kaikissa tapauksissa.
  5. Kuolemantuomiota ei saa langettaa alle kahdeksantoistavuotiaiden henkilöiden tekemistä rikoksista eikä sitä saa panna täytäntöön raskaana olevan naisen osalta.
  6. Mihinkään tässä artiklassa ei voida vedota sopimusvaltion viivyttämiseksi tai estämiseksi poistamasta kuolemanrangaistusta.
+Yleissopimus lapsen oikeuksista

6. artikla

  1. Sopimusvaltiot tunnustavat, että jokaisella lapsella on synnynnäinen oikeus elämään.
  2. Sopimusvaltiot takaavat lapselle henkiinjäämisen ja kehittymisen edellytykset mahdollisimman täysimääräisesti.

37. artikla

Sopimusvaltiot takaavat, että
a) lasta ei kiduteta, eikä kohdella tai rangaista julmalla, epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.
Kuolemanrangaistusta tai elinkautista tuomiota ilman vapauttamismahdollisuutta ei tule langettaa alle 18-vuotiaana tehdyistä rikoksista;

(…)

+Euroopan ihmisoikeussopimus

2. artikla

Oikeus elämään

  1. Jokaisen oikeus elämään on suojattava laissa. Keneltäkään ei saa riistää hänen elämäänsä tahallisesti, paitsi tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpanemiseksi silloin, kun hänet on tuomittu rikoksesta, josta laissa määrätään tällainen rangaistus.
  2. Elämän riistämistä ei voida katsoa tämän artiklan vastaiseksi teoksi silloin, kun se seuraa voimankäytöstä, joka on ehdottoman välttämätöntä:
    a) kenen hyvänsä puolustamiseksi laittomalta väkivallalta;
    b) laillisen pidätyksen suorittamiseksi tai laillisen vapaudenriiston kohteeksi joutuneen henkilön paon estämiseksi;
    c) mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin.

Kuudes lisäpöytäkirja

1. artikla

Kuolemanrangaistuksen poistaminen

Kuolemanrangaistus on poistettava. Ketään ei saa tuomita tällaiseen rangaistukseen, eikä tällaista rangaistusta saa panna täytäntöön.

2. artikla

Kuolemanrangaistus sodan aikana

Valtio voi lainsäädännössään määrätä kuolemanrangaistuksen sodan tai sen välittömän uhan aikana tehdyistä teoista. Tällaista rangaistusta käytetään ainoastaan laissa määrätyissä tilanteissa ja sen määräysten mukaisesti. Valtion tulee ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille asianmukaiset lainkohdat.

Oikeus elämään – ihmisoikeustuomioistuinten päätöksiä

+HIV-positiiviselle ja psyykkisesti vammaiselle henkilölle tarjottu terveydenhoito

Centre for Legal Resources Valentin Câmpeanun puolesta v. Romania, 17.7.2014 (EIT 47848/08)

18-vuotias mies Câmpeanu oli syntyessään sijoitettu orpokotiin äitinsä hylättyä hänet. Câmpeanulla diagnosoitiin jo nuorena HIV and vakava psyykkinen vamma. Câmpeanu asui lapsuutensa vammaisille lapsille tarkoitetussa keskuksessa, josta hän joutui lähtemään täysi-ikäistyttyään. Câmpeanu päätyi lääketieteellistä ja sosiaalista hoitoa tarjoavaan keskukseen, jossa hänen kuntonsa todettiin heikentyneen, hänen todettiin olevan aliravittu ja todettiin, ettei hän ollut saanut terveydentilansa edellyttämää antiretroviraalista lääkitystä.

Muutama päivä myöhemmin Câmpeanu siirrettiin psykiatriseen sairaalaan hänen osoitettuaan hyperagressiivista käyttäytymistä. Sama sairaala oli aikaisemmin todennut, ettei sillä ollut osoittaa tiloja HIV-positiiviselle potilaalle. Tapauksessa valittajana toimiva Centre for Legal Resources (CLR) kävi tapaamassa Câmpeanuta sairaalassa, jossa hänet tavattiin yksin pelkkään pyjaman yläosaan pukeutuneena lämmittämättömästä huoneesta, jossa hänen sängyssään ei ollut vuodevaatteita. Vaikka Câmpeanu ei kyennyt syömään tai käymään vessassa ilman avustusta, sairaalan henkilökunta oli kieltäytynyt auttamasta häntä HIV-tartunnan pelossa. Câmpeanu kieltäytyi ruuasta ja lääkityksestä, minkä vuoksi hän sai vain glukoosia tipan kautta. Câmpeanu menehtyi samana iltana.

Centre for Legal Resources (CLR) valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle Câmpeanun puolesta. Valituksessaan CLR katsoi valtion loukanneen Câmpeanun Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklassa turvattua oikeutta elämään.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kiinnitti asiassa huomiota siihen, että Câmpeanun sijoittaminen eri laitoksiin oli riippunut siitä, mikä laitoksista suostui ottamaan hänet vastaan, eikä niinkään siitä, missä laitoksessa Câmpeanu saisi tarpeellista hoitoa ja tukea. Lääketieteellistä ja sosiaalista hoitoa tarjoavalla keskuksella, johon Câmpeanu oli ensin sijoitettu, ei ollut tosiasiallisia valmiuksia hoitaa potilaita, joilla oli mielenterveysongelmia. Sairaala, johon Câmpeanu oli lopulta sijoitettu, oli alun perin kieltäytynyt ottamasta häntä potilaakseen HIV-positiivisuuden vuoksi. Siirto laitoksesta toiseen oli tapahtunut ilman, että Câmpeanua oli diagnosoitu kunnolla, eikä siirrossa ollut otettu huomioon Câmpeanun tosiasiallista terveydentilaa ja perustavanlaatuisia lääketieteellisiä tarpeita. EIT kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että viranomaiset eivät olleet pitäneet huolta siitä, että Câmpeanu saisi tarvitsemaansa antiretroviraalista lääkitystä. Câmpeanuta oli lääkitty lähinnä rauhoittavilla lääkkeillä ja vitamiineilla, eikä hänen henkisen hyvinvointinsa tilaa oltu pyritty selvittämään tutkimuksilla.

EIT painotti, että viranomaiset olivat koko Câmpeanun elämän ajan olleet hänestä vastuussa, minkä vuoksi viranomaiset olivat velvollisia vastaamaan hänen hoidostaan. Viranomaiset olivat olleet tietoisia psykiatrisen sairaalan järkyttävistä olosuhteista. Sairaalassa oli aikaisemminkin todettu puutteita lämmityksessä ja kunnollisessa ruuassa, terveydenhoitohenkilökunnan määrässä ja lääkityksen saatavuudessa, mikä oli talvella 2003 johtanut lukuisiin kuolemiin. Viranomaiset eivät kuitenkaan olleet ottaneet tietoja riittävästi huomioon. Päättämällä sijoittaa jo valmiiksi tavanomaista haavoittuvammassa asemassa olleen Câmpeanun kyseiseen sairaalaan viranomaiset olivat perusteettomasti asettaneet hänen elämänsä vaaraan. Se, että terveydenhoitohenkilökunta ei ollut antanut Câmpeanulle hänen tarvitsemaansa hoitoa, vaikutti myös merkittävästi Câmpeanun kuolemaan. EIT katsoi, että viranomaiset eivät olleet tarjonneet riittävää suojelua Câmpeanun oikeudelle elämään. Romanian katsottiin loukanneen EIS 2 artiklassa tarkoitettua oikeutta elämään.

Lue koko päätös englanniksi