Mitä oikeus terveyteen tarkoittaa?

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (TSS-sopimus) mukaan jokaisella on oikeus nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä.

Kansainvälisissä sopimuksissa ei ole tarkasti määritelty, mitä ”korkein mahdollinen ruumiin- ja mielenterveys” tarkoittaa. Vähintäänkin sen voidaan ajatella tarkoittavan hyvinvoinnille välttämätöntä, riittävää ravintoa ja puhdasta vettä, vaatetusta ja asumusta, sekä mahdollisuutta saada hoitoa sairastapauksessa.

TSS-sopimus ja sen tulkintaperiaatteet edellyttävät, että sopimusvaltiot järjestävät hyvinvoinnin edellytykset ”parhaalla mahdollisella tavalla”. Lause jättää siis avoimeksi, millaisiin toimenpiteisiin valtion on ryhdyttävä esimerkiksi terveyspalveluiden takaamiseksi.

Oikeus terveyspalveluihin Suomessa

Suomessa potilaalla on oikeus saada hyvää terveyden- ja sairaanhoitoa. Lisäksi potilaalla on oikeus hyvään kohteluun. Tämä tarkoittaa, että potilaan vakaumusta ja yksityisyyttä on kunnioitettava, eikä potilaan ihmisarvoa tule loukata. Hoidossa ja kohtelussa on lisäksi mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon potilaan äidinkieli, kulttuuri ja yksilölliset tarpeet.
Terveyspalveluita koskee lisäksi perustuslain mukainen syrjintäkielto. Ihmisiä ei saa terveyspalveluita annettaessa asettaa eriarvoiseen asemaan esimerkiksi iän, terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Hoitopäätöksiin eivät myöskään saa vaikuttaa mitkään muut kuin lääketieteelliset syyt. Henkilölle on lisäksi taattava riittävät terveyspalvelut riippumatta siitä, missä kunnassa hän asuu.

Kenelle oikeus terveyspalveluihin Suomessa kuuluu?

Oikeus terveyteen kuuluu lähtökohtaisesti jokaiselle maassa oleskelevalle henkilölle siitä riippumatta, onko henkilöllä lupa oleskella maassa.

Suomessa niillä, joilla on Suomessa kotikunta, on rajoittamaton oikeus hoitoon julkisessa terveydenhuollossa kuntakohtaista asiakasmaksua vastaan. Henkilön kansalaisuus tai alkuperämaa ei vaikuta oikeuden toteutumiseen.

Lisäksi Suomessa perustuslaki takaa jokaiselle ihmiselle oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tätä oikeutta toteutetaan muun muassa kiireellisellä hoidolla, jota on annettava julkisessa terveydenhuollossa kaikille. Kiireellistä hoitoa annetaan näin ollen myös maassa ilman oleskelulupaa oleskeleville, paperittomille henkilöille. Paperittomilta kuitenkin peritään maksu kiireellisestä hoidosta. Kunnilla on itsenäistä harkintavaltaa sen suhteen, tarjoavatko ne paperittomille myös tätä laajemmat oikeudet terveydenhuoltoon.

Oikeus terveyteen – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

+1. Valtion vastuu raskauden päättämisessä käytetyn hoitomenetelmän ja muun menettelyn seurauksista

Valtion vastuu raskauden päättämisessä käytetyn hoitomenetelmän ja muun menettelyn seurauksista – Csoma v. Romania, 15.1.2013 (EIT 8759/05)

Valittaja tuli raskaaksi tammikuussa 2002. Raskauden 16. viikolla sikiöllä todettiin vesipää ja raskaus päätettiin keskeyttää. Valittaja otettiin sairaalaan toukokuussa 2002. Samana päivänä hänet pantiin tiputukseen ja hänelle annettiin suoneen lääkeaineita. Toimenpiteillä ei saatu aikaan aborttia. Seuraavana päivänä valittajan vatsaan injektoitiin väkevöityä glukoosia, minkä jälkeen sikiön liikkeet lakkasivat. Kahden päivän kuluttua valittajalle nousi 39 asteen kuume ja hänellä oli aamuun saakka kestäneitä puistatuksia. Lääkäri ei käynyt katsomassa valittajaa, vaan hänelle annettiin vain kipulääkkeitä. Aamulla valittaja oli edelleen vuoteessaan, kun sikiö tuli ulos. Alkanutta runsasta verenvuotoa ei saatu loppumaan kahteen kertaan tehdyillä kaavinnoilla. Valittajalla todettiin yleistynyt suonensisäinen hyytyminen ja hänet vietiin kiireellisesti maakunnan sairaalaan 30 kilometrin päähän. Matkalla oli mukana vain sairaanhoitaja. Sairaalassa valittajalle jouduttiin tekemään hengenvaaran vuoksi kohdun ja munasarjojen poisto.

Valittaja katsoi hänen tilansa kehittymistä tarkkailleen gynekologin tehneen useita vakavia hoitovirheitä. Valittaja kanteli asiasta lääkärikollegiolle. Kollegio katsoi, että glukoosin injektoiminen vatsaan oli hygienian kannalta paras keino. Valittajan potilasasiakirjoissa ei kuitenkaan ollut merkintää siitä, että istukan sijainti olisi tarkistettu ja injektointia olisi valvottu ultraäänitutkimuksilla. Menetelmä edellytti lisäksi potilaan suostumusta sen jälkeen, kun hänelle oli kerrottu mahdollisista riskeistä ja komplikaatioista. Potilasasiakirjoissa ei ollut myöskään suostumusallekirjoitusta.

Valittaja teki gynekologista lisäksi rikosilmoituksen vaikean ruumiinvamman tuottamuksen ja hoitovirheen perusteella, sekä korvausvaatimuksen. Asiassa ilmeni muun ohella, että raskauden keskeyttäminen 14. raskausviikon jälkeen edellytti kaavakkeen täyttämistä ja kahden erikoislääkärin sekä sairaalan johtajan allekirjoitusta. Sellaista asiakirjaa ei ollut valittajan kohdalle.
Valituksessaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle valittaja väitti, että hänen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa suojattua oikeuttaan nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta oli rikottu, kun hänelle ei ollut etukäteen kerrottu käytetyn menettelyn vaaroista, kun hänen henkensä oli vaarannettu hoitovirheellä ja kun hän ei enää milloinkaan voinut kantaa lasta.

Hallitus puolestaan väitti, ettei valittaja ollut käyttänyt kaikkia kotimaisia oikeussuojakeinoja. Valittaja ei ollut vaatinut kanteella lääkäriltä ja sairaalalta vahingonkorvauksia.

EIT totesi, että valittaja oli joutunut hengenvaaraan ja pysyvästi menettänyt kykynsä kantaa lasta. Sen vuoksi tapauksessa oli puututtu hänen yksityiselämänsä suojaan. Valittajan tilan kehittymistä tarkkaillut gynekologi ei ollut hankkinut valittajalta kirjallista suostumusta tai toimittanut vaadittuja etukäteistutkimuksia. Tapauksessa ei ollut annettu mitään järkevää selitystä sille, ettei valittajan suostumusta ollut hankittu. Saadusta selvityksestä ilmeni, ettei menetelmän käytölle ollut erittäin kiireellistä tarvetta. Näin ollen ajan niukkuuskaan ei voinut oikeuttaa alustavien kokeiden tekemisen laiminlyöntiä tai kaupunginsairaalan välineresurssien riittävyyttä mahdollisten komplikaatioiden varalta.

Oikeussuojakeinojen käytön osalta EIT totesi, että valittajan tekemät korvausvaatimukset rikostutkinnan yhteydessä olivat asianmukainen oikeussuojakeino. EIT katsoi, että valittajalle olisi ollut täysin turhaa tehdä hoitovirheestä väitettä uudella oikeudenkäynnillä eikä korvauskanteen nostaminen muutoinkaan olisi ollut käytännössä tehokas oikeussuojakeino. Arviossaan EIT otti huomioon sen, miten lääkärin vastuuta hoitovirheistä oli Romaniassa rajoitettu. Hoitovirheisiin liittyneistä sairaaloiden vastuusta ei ollut Romaniassa vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Käsillä olevassa tapauksessa sairaalat olivat ryhtyneet pikaisiin toimenpiteisiin, joilla oli voitu rajoittaa käytetyn menetelmän kielteisiä seurauksia ja varmistaa valittajan hengen turvaaminen. Näissä oloissa myös korvauskannetta sairaaloita vastaan oli pidettävä tehottomana. Valittaja oli kääntynyt lääkärikollegion ja virallisen syyttäjän puoleen, mutta kumpikin toimenpide oli osoittautunut turhaksi. Näissä oloissa oisi kohtuutonta vaatia, että valittajan olisi vielä tullut kääntyä korvauskanteella tuomioistuinten puoleen.

EIT katsoi, että valittajan EIS 8 artiklassa turvattua oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta oli rikottu.

Lue koko päätös englanniksi

+2. Tuomittujen korvausten alentaminen iän ja sukupuolen perusteella

Tuomittujen korvausten alentaminen iän ja sukupuolen perusteella – Carvalho Pinto de Sousa Morais v. Portugali, 25.7.2017 (EIT 17484/15)

Valittajalla oli diagnosoitu gynekologinen sairaus. Valittaja nosti sairaalaa vastaan kanteen, sen vuoksi, että hänelle tehdyssä operaatiossa ilmennyttä kliinistä laiminlyöntiä. Tuomioistuin tuomitsi valittajan puolesta ja määräsi hänelle maksettavaksi korvauksia. Muutoksenhakutuomioistuin vähensi valittajalle maksettavaksi tuomittujen korvausten määrää.

Valituksessaan ihmisoikeustuomioistuimelle valittaja katsoi, että muutoksenhakutuomioistuin oli syrjinyt häntä sukupuolen ja iän perusteella. Valittaja valitti erityisesti päätöksen perusteluista korvausten määrän vähentämisen osalta sekä siitä, että muutoksenhakutuomioistuin ei ollut ottanut huomioon seksin merkitystä hänen elämässään. Valittaja katsoi, että asiassa oli loukattu 14 artiklan mukaista syrjinnän kieltoa yhdessä 8 artiklan mukaisen oikeuden yksityis- ja perhe-elämän kunnioitukseen kanssa.
EIT totesi, että sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi Euroopan neuvoston jäsenmaiden tärkeimmistä tavoitteista, ja että siitä poikkeaminen hyväksytysti vaatii erittäin painavia syitä.

Tapauksessa muutoksenhakutuomioistuin oli vahvistanut ensimmäisen asteen tuomioistuimen havainnot siitä, että valittajalle tehty lääketieteellinen operaatio oli ennemminkin lisännyt kuin ollut suoraan syynä valittajan kokemalle fyysiselle ja henkiselle kivulle. Tuomioistuin oli perustanut päätöksensä sille, että valittaja oli operaation tekohetkellä jo 50-vuotias ja hänellä oli kaksi lasta. Valittajan katsottiin siis olleen iässä, jossa seksuaalisuus ei enää ole yhtä tärkeää kuin nuorempana, ja että sen merkitys vähenee iän myötä. Tuomioistuin katsoi lisäksi, että kun otettiin huomioon valittajan lasten iät, valittajan tarvitsi todennäköisesti huolehtia enää vain puolisostaan.

Asiassa oli kysymys siitä olettamuksesta, että seksuaalisuus ei olisi yhtä tärkeää 50-vuotiaalle, kahden lapsen äidille kuin se oli jollekulle nuoremmalle. EIT katsoi olettamuksen heijastavan perinteistä ajatusta siitä, että naisen seksuaalisuus on suoraan liitännäinen lapsentekotarkoitukseen. Asiassa oli näin ollen jätetty ottamatta huomioon seksuaalisuuden fyysinen ja psyykkinen merkitys naisten henkilökohtaisten tarpeiden kannalta. Sen lisäksi, että olettamus oli tuomitseva, siinä ei otettu huomioon valittajan henkilökohtaisia olosuhteita. Muutoksenhakutuomioistuin oli näin ollen tehnyt yleisen olettamuksen yrittämättä tarkastella yksittäistapauksen olosuhteita.

Muutoksenhakutuomioistuimen tuomion sanamuotoja ei voitu pitää vahingossa muotoiltuina. Valittajan ikä ja sukupuoli vaikuttivat olleen määrääviä tekijöitä päätöksenteossa. EIT katsoi, että Portugali oli loukannut EIS 14 artiklan mukaista syrjintäkieltoa yhdessä 8 artiklan mukaisen oikeuden yksityis- ja perhe-elämään kanssa.

Lue koko päätös englanniksi