Oikeus elämään

6. artikla

1. Jokaisella ihmisellä on synnynnäinen oikeus elämään. Tämä oikeus on suojattava lailla. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää hänen elämäänsä.
2. Valtioissa, jotka eivät ole poistaneet kuolemanrangaistusta, kuolemantuomio voidaan langettaa vain vakavimmista rikoksista rikoksen tekohetkellä voimassa olevan lain nojalla loukkaamatta tämän yleissopimuksen sekä joukkotuhonnan ehkäisemistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen määräyksiä. Tämä rangaistus voidaan panna täytäntöön vain toimivaltaisen tuomioistuimen lopullisen tuomion nojalla.
3. Milloin elämän riistäminen muodostaa joukkotuhontarikoksen, on katsottava, että mikään tässä artiklassa ei oikeuta sopimusvaltioita millään tavalla poikkeamaan niistä velvoituksista, jotka se on omaksunut joukkotuhonnan ehkäisemistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen määräysten nojalla.
4. Jokaisella kuolemaantuomitulla on oikeus anoa armahdusta tai tuomion muuttamista. Amnestia, armahdus tai kuolemantuomion muuttaminen voidaan myöntää kaikissa tapauksissa.
5. Kuolemantuomiota ei saa langettaa alle kahdeksantoistavuotiaiden henkilöiden tekemistä rikoksista eikä sitä saa panna täytäntöön raskaana olevan naisen osalta.
6. Mihinkään tässä artiklassa ei voida vedota sopimusvaltion viivyttämiseksi tai estämiseksi poistamasta kuolemanrangaistusta.

6. artikla

1. Sopimusvaltiot tunnustavat, että jokaisella lapsella on synnynnäinen oikeus elämään.
2. Sopimusvaltiot takaavat lapselle henkiinjäämisen ja kehittymisen edellytykset mahdollisimman täysimääräisesti.

37. artikla

Sopimusvaltiot takaavat, että
a) lasta ei kiduteta, eikä kohdella tai rangaista julmalla, epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.
Kuolemanrangaistusta tai elinkautista tuomiota ilman vapauttamismahdollisuutta ei tule langettaa alle 18-vuotiaana tehdyistä rikoksista;

(…)

2. artikla

Oikeus elämään

1. Jokaisen oikeus elämään on suojattava laissa. Keneltäkään ei saa riistää hänen elämäänsä tahallisesti, paitsi tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpanemiseksi silloin, kun hänet on tuomittu rikoksesta, josta laissa määrätään tällainen rangaistus.
2. Elämän riistämistä ei voida katsoa tämän artiklan vastaiseksi teoksi silloin, kun se seuraa voimankäytöstä, joka on ehdottoman välttämätöntä:
   a) kenen hyvänsä puolustamiseksi laittomalta väkivallalta;
   b) laillisen pidätyksen suorittamiseksi tai laillisen vapaudenriiston kohteeksi joutuneen henkilön paon estämiseksi;
   c) mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin.

Kuudes lisäpöytäkirja

1. artikla

Kuolemanrangaistuksen poistaminen

Kuolemanrangaistus on poistettava. Ketään ei saa tuomita tällaiseen rangaistukseen, eikä tällaista rangaistusta saa panna täytäntöön.

2. artikla

Kuolemanrangaistus sodan aikana

Valtio voi lainsäädännössään määrätä kuolemanrangaistuksen sodan tai sen välittömän uhan aikana tehdyistä teoista. Tällaista rangaistusta käytetään ainoastaan laissa määrätyissä tilanteissa ja sen määräysten mukaisesti. Valtion tulee ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille asianmukaiset lainkohdat.

Centre for Legal Resources Valentin Câmpeanun puolesta v. Romania, 17.7.2014 (EIT 47848/08)

18-vuotias mies Câmpeanu oli syntyessään sijoitettu orpokotiin äitinsä hylättyä hänet. Câmpeanulla diagnosoitiin jo nuorena HIV and vakava psyykkinen vamma. Câmpeanu asui lapsuutensa vammaisille lapsille tarkoitetussa keskuksessa, josta hän joutui lähtemään täysi-ikäistyttyään. Câmpeanu päätyi lääketieteellistä ja sosiaalista hoitoa tarjoavaan keskukseen, jossa hänen kuntonsa todettiin heikentyneen, hänen todettiin olevan aliravittu ja todettiin, ettei hän ollut saanut terveydentilansa edellyttämää antiretroviraalista lääkitystä.

Muutama päivä myöhemmin Câmpeanu siirrettiin psykiatriseen sairaalaan hänen osoitettuaan hyperagressiivista käyttäytymistä. Sama sairaala oli aikaisemmin todennut, ettei sillä ollut osoittaa tiloja HIV-positiiviselle potilaalle. Tapauksessa valittajana toimiva Centre for Legal Resources (CLR) kävi tapaamassa Câmpeanuta sairaalassa, jossa hänet tavattiin yksin pelkkään pyjaman yläosaan pukeutuneena lämmittämättömästä huoneesta, jossa hänen sängyssään ei ollut vuodevaatteita. Vaikka Câmpeanu ei kyennyt syömään tai käymään vessassa ilman avustusta, sairaalan henkilökunta oli kieltäytynyt auttamasta häntä HIV-tartunnan pelossa. Câmpeanu kieltäytyi ruuasta ja lääkityksestä, minkä vuoksi hän sai vain glukoosia tipan kautta. Câmpeanu menehtyi samana iltana.

Centre for Legal Resources (CLR) valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle Câmpeanun puolesta. Valituksessaan CLR katsoi valtion loukanneen Câmpeanun Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklassa turvattua oikeutta elämään.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kiinnitti asiassa huomiota siihen, että Câmpeanun sijoittaminen eri laitoksiin oli riippunut siitä, mikä laitoksista suostui ottamaan hänet vastaan, eikä niinkään siitä, missä laitoksessa Câmpeanu saisi tarpeellista hoitoa ja tukea. Lääketieteellistä ja sosiaalista hoitoa tarjoavalla keskuksella, johon Câmpeanu oli ensin sijoitettu, ei ollut tosiasiallisia valmiuksia hoitaa potilaita, joilla oli mielenterveysongelmia. Sairaala, johon Câmpeanu oli lopulta sijoitettu, oli alun perin kieltäytynyt ottamasta häntä potilaakseen HIV-positiivisuuden vuoksi. Siirto laitoksesta toiseen oli tapahtunut ilman, että Câmpeanua oli diagnosoitu kunnolla, eikä siirrossa ollut otettu huomioon Câmpeanun tosiasiallista terveydentilaa ja perustavanlaatuisia lääketieteellisiä tarpeita. EIT kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että viranomaiset eivät olleet pitäneet huolta siitä, että Câmpeanu saisi tarvitsemaansa antiretroviraalista lääkitystä. Câmpeanuta oli lääkitty lähinnä rauhoittavilla lääkkeillä ja vitamiineilla, eikä hänen henkisen hyvinvointinsa tilaa oltu pyritty selvittämään tutkimuksilla.

EIT painotti, että viranomaiset olivat koko Câmpeanun elämän ajan olleet hänestä vastuussa, minkä vuoksi viranomaiset olivat velvollisia vastaamaan hänen hoidostaan. Viranomaiset olivat olleet tietoisia psykiatrisen sairaalan järkyttävistä olosuhteista. Sairaalassa oli aikaisemminkin todettu puutteita lämmityksessä ja kunnollisessa ruuassa, terveydenhoitohenkilökunnan määrässä ja lääkityksen saatavuudessa, mikä oli talvella 2003 johtanut lukuisiin kuolemiin. Viranomaiset eivät kuitenkaan olleet ottaneet tietoja riittävästi huomioon. Päättämällä sijoittaa jo valmiiksi tavanomaista haavoittuvammassa asemassa olleen Câmpeanun kyseiseen sairaalaan viranomaiset olivat perusteettomasti asettaneet hänen elämänsä vaaraan. Se, että terveydenhoitohenkilökunta ei ollut antanut Câmpeanulle hänen tarvitsemaansa hoitoa, vaikutti myös merkittävästi Câmpeanun kuolemaan. EIT katsoi, että viranomaiset eivät olleet tarjonneet riittävää suojelua Câmpeanun oikeudelle elämään. Romanian katsottiin loukanneen EIS 2 artiklassa tarkoitettua oikeutta elämään.

Lue koko päätös englanniksi