Oikeus opetukseen – Ihmisoikeudet.net

Mitä oikeus opetukseen merkitsee?

Oikeudella opetukseen on kaksi puolta. Ensinnäkin jokainen on oikeutettu saamaan opetusta. Toisekseen alkeisopetuksen on oltava pakollista eli jokaisella on myös velvollisuus osallistua ainakin perusopetukseen. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa myös luetellaan opetuksen tavoitteita: persoonallisuuden kehittäminen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen, ymmärtämys, suvaitsevaisuus ja älykkyys.

Oikeutta opetukseen voidaan pitää yhtenä keskeisimmistä ihmisoikeuksista ja sen toteutuminen on perusta monen muun ihmisoikeuden toteutumiselle. Laadukkaalla opetuksella on merkittävää vaikutusta yksilön myöhempään elämään. Yleismaailmallisesti koulutus on yksi merkittävimmistä tekijöistä, jotka voivat nostaa yksilön köyhyydestä. Koulutus vaikuttaa yksilön työllistymiseen ja hyvinvointiin myöhemmin tulevaisuudessa, sillä se tarjoaa yksilölle monialaisesti tietoa ja taitoja, jotka ovat tarpeen elämässä ja arjessa selviämiseksi. Lisäksi laadukas opetus mahdollistaa ihmisen osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään. Jotta oikeus opetukseen voisi toteutua täysimääräisesti, se tulee taata kaikille tasavertaisesti ja sen toteutumista tulee valvoa.

Opetuksen kieli

Varsinaista oikeutta saada opetusta omalla kielellään ei ole turvattu ihmisoikeussopimuksissa. Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus edellyttää kuitenkin, että lapsen koulutuksen pitää pyrkiä muun muassa kunnioitukseen lapsen kieltä kohtaan.

Yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista (vammaisyleissopimus) todetaan, että opetuksessa on käytettävä viittomakieltä ja edistettävä kuurojen yhteisön kielellistä identiteettiä. Sopimus velvoittaa myös varmistamaan, että näkövammaisten, kuurojen, kuulovammaisten tai kuurosokeiden, erityisesti lasten, opetus toteutetaan yksilön kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaisilla kielillä ja metodeilla.

Valtioilla on lisäksi velvollisuus järjestää esimerkiksi maahanmuuttajalapsille vähintään sellainen omankielinen opetus, joka mahdollistaa muun opetuksen seuraamisen. Tämä velvollisuus seuraa siitä, että alkeisopetuksen on taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (TSS-sopimus) mukaan oltava pakollista ja maksutta kaikkien saatavissa, ja muunkin opetuksen on oltava yleisesti saavutettavissa. Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaan vähemmistöryhmään tai alkuperäiskansaan kuuluvalta lapselta ei myöskään saa kieltää oikeutta käyttää omaa kieltään.

Lisäksi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) eräissä ihmisoikeusasiakirjoissa osallistujavaltiot ovat sitoutuneet turvaamaan uskonnollisen opetuksen oppilaiden omalla äidinkielellä.

Oikeus opetukseen ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset

TSS-sopimuksessa taataan jokaisen oikeus opetukseen. Tällä tarkoitetaan opetusta, joka tähtää persoonallisuuden kehittämiseen, ihmisoikeuksien ja muiden tärkeiden arvojen kunnioittamiseen sekä jokaisen hyödyllisen yhteiskunnallisen panoksen mahdollistamiseen.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa käsitellään jokaisen oikeutta opetukseen jaatuksen, omantunnon ja uskonnonvapauden yhteydessä. Siinä mainitaan vanhempien oikeus valita uskonnollinen ja moraalinen opetus omien vakaumustensa mukaan.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevalla yleissopimuksella pyritään varmistamaan naisille yhtäläiset oikeudet koulutukseen miesten kanssa, jotta tasa-arvo toteutuisi sekä opinnoissa että työelämässä.

Lapsen oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa opetuksen lisäksi kiinnitetään huomiota joukkotiedotusvälineiden tärkeään tehtävään sivistyksellisen aineiston tuottajana.

Vammaisyleissopimuksessa puolestaan korostetaan valtioiden vastuuta varmistaa, että opetus on saavutettavissa kaikille vammaisille ja että vammaisten henkilöiden yksilölliset tarpeet otetaan huomioon opetusta järjestettäessä.

Euroopan ihmisoikeussopimus

Oikeus opetukseen esiintyy myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Sen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2. artikla turvaa oikeuden opetukseen ja vanhempien oikeuden varmistaa lapsilleen uskonnollisen ja aatteellisen vakaumuksensa mukainen kasvatus. Sopimusmääräys painottaa vapautta valita tai järjestää haluttu opetus. YK:n TSS-sopimuksessa painopiste on enemmän valtion velvollisuuksissa järjestää mm. maksuton ja pakollinen alkeisopetus ja kehittää koulujärjestelmää kaikkien saatavilla olevaksi.

Oikeus opetukseen – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

+1. Lukukausimaksujen periminen ilman oleskelulupaa maassa asuneelta ulko-maalaiselta peruskoulun opiskelijalta

Lukukausimaksujen periminen ilman oleskelulupaa maassa asuneelta ulko-maalaiselta peruskoulun opiskelijalta – Ponomaryovi v. Bulgaria, 21.6.2011 (EIT 5335/05)

Valittajat olivat kotoisin Kazakstanin tasavallasta. Heidän äitinsä avioiduttua bulgarialaisen miehen kanssa perhe asettui Bulgariaan asumaan. Valittajat saivat asua maassa äitinsä oleskeluluvan nojalla.

Vuonna 2005 A. Ponomaryovilta vaadittiin 800 euron määräistä lukuvuosimaksua sillä uhalla, että maksun puuttuessa hän ei saisi osallistua opetukseen eikä saisi päästötodistusta. Vaatimus perustettiin opetusministeriön vuonna 2004 antamaan päätökseen ulkomaalaisten opiskelijoiden maksettavista lukukausimaksuista. A. Ponomaryovin sallittiin ilmeisesti osallistua opetukseen, mutta hän sai päästötodistuksensa vasta kaksi vuotta myöhemmin, mikä viivästytti hänen hakeutumistaan jatko-opintoihin.

Myös V. Ponomaryovilta vaadittiin 1 300 euron määräistä lukuvuosimaksua, kun hän vuonna 2005 pääsi peruskoulun yläasteen viimeistä edelliselle luokalle. Sittemmin häneltä vaadittiin samansuuruista maksua myös edelliseltä lukuvuodelta. Käytännössä V. Ponomaryov sai osallistua opetukseen vuosina 2004-2006.

Valituksessaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle valittajat väittivät, että heitä oli syrjitty. Väite perustui siihen, että toisin kuin bulgarialaisten ja pysyvän oleskeluluvan omanneiden opiskelijoiden, heidän oli maksettava peruskoulun yläasteella lukuvuosimaksuja.

EIT totesi, että vuonna 1991 annetun lain mukaan vain Bulgarian kansalaiset ja tiettyihin kategorioihin kuuluvat ulkomaalaiset saivat käydä peruskoulua maksutta. Siten valittajia oli henkilökohtaisten seikkojen vuoksi kohdeltu huonommin kuin muita olennaisesti samassa asemassa olevia opiskelijoita.

Valtioilla oli tapauskohtaista harkintamarginaalia sen suhteen, oikeuttivatko ja missä määrin muutoin samanlaisten tilanteiden erot erilaisen kohtelun. Talous- ja sosiaalipolitiikan alaan kuuluvien toimenpi-teiden osalta harkintamarginaali oli yleensä väljä, mutta kansallisuuteen perustuvalle erilaiselle kohte-lulle tuli olla hyvin painavia syitä.

Koulutuksen osalta EIT katsoi, että valtion harkintamarginaalin ala väljeni koulutuksen tason mukaan päinvastaisessa suhteessa koulutuksen henkilökohtaiseen ja yhteiskunnalliseen merkitykseen nähden. Siten yliopistotasolla ulkomaalaisilta ja muiltakin voitiin oikeutetusti periä opintomaksuja. Yläasteen peruskoulutus jäi yliopistokoulutuksen ja peruskoulutuksen ensivaiheen väliin. Kuitenkin useat maat olivat siirtymässä kohti tietoperusteista yhteiskuntaa, ja yläasteen peruskoulutus sai entistä suurempaa merkitystä. Näin olleen käsillä olevassa tapauksessa voitiin puoltaa oikeasuhtaisuuden tiukkaa harkintaa.

EIT pani merkille, että valittajat eivät olleet laittomia maahanmuuttajia, vaikka heillä ei asianomaiseen aikaan ollutkaan pysyviä oleskelulupia. Viranomaisilla ei ollut mitään asiallisia syitä vastustaa heidän oleskeluaan maassa. Lisäksi valittajat olivat ryhtyneet toimenpiteisiin laillistaakseen oleskelunsa.

Valittajien ei myöskään voitu katsoa käyttäneen väärin Bulgarian koululaitosta. Valittajat olivat tulleet Bulgariaan äitinsä avioiduttua Bulgarian kansalaisen kanssa. Ei ollut realistista, että valittajat lisivat menneet opiskelemaan johonkin toiseen maahan. Valittajat olivat sopeutuneet yhteiskuntaan täysin ja puhuivat maan kieltä sujuvasti. Näin ollen heillä ei ollut mitään erityisiä koulutuksellisia seikkoja, jotka olisivat vaatineet lisärahoitusta. Näitä seikkoja ei ollut otettu huomioon. Viranomaisilla ei näyttänyt edes olleen siihen mahdollisuutta, koska lain mukaan koulumaksuista ei voitu myöntää vapautusta.

EIT katsoi, että lukuvuosimaksujen vaatimisella oli valittajien asemaan nähden rikottu Euroopan ih-misoikeussopimuksen 14 artiklan mukaista syrjinnän kieltoa yhdessä 1. lisäpöytäkirjan 2 artiklan kanssa.

Lue koko päätös englanniksi

+2. Latinalaisilla kirjaimilla opettavien koulujen sulkeminen ja sellaisten oppilaiden häirintä, jotka haluavat saada opetusta omalla kielellään

Latinalaisilla kirjaimilla opettavien koulujen sulkeminen ja sellaisten oppilaiden häirintä, jotka haluavat saada opetusta omalla kielellään – Catan ja muut v. Moldova ja Venäjä 19.10.2012 (EIT 43370/04, 8252/05, 18454/06)

Valittajat ovat Moldovasta kotoisin olevat lapsi ja tämän vanhemmat. Heidän kotialuettaan on hallinnut separatistiliike “Transdinestrian Moldovan tasavalta” (Moldavian Repbulic of Transdinestria, MRT). Valittajien mukaan paikallisten separatistiviranomaisten kielipolitiikka oli vaikuttanut heidän ja heidän lastensa koulutukseen ja perhe-elämään. MRT oli muun muassa kieltänyt latinalaisten kirjainten käyttämisen kouluissa sekä vaatinut kaikkia kouluja käyttämään MRT:n hyväksymää opetussuunnitelmaa ja kyrillisiä kirjaimia. Lisäksi oppilaita ja opettajia karkotettiin kouluistaan, ja kouluja suljettiin sekä siirrettiin syrjäisille alueille huonosti varusteltuihin paikkoihin.

Valittajat katsoivat joutuneensa systemaattisen häirinnän ja pelottelun kohteeksi. Valittajien mukaan MRT:n viranomaiset olivat kohdistaneet lapsiin koulumatkoilla verbaalista väkivaltaa sekä pysäyttäneet heitä ja suorittaneet etsintöjä, joissa oli muun muassa takavarikoitu latinalaisilla kirjaimilla kirjoitettuja kirjoja. Lisäksi kaksi MRT:n alueella sijainnutta koulua oli joutunut toistuvasti vandalisoinnin kohteeksi. Valittajat katsoivat sekä Moldovan että Venäjän olevan vastuussa tapahtumista.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, että asiassa oli selvää, että koulut olivat joutuneet siirtymään usein merkittävienkin etäisyyksien päähän ja että kyseisiä kouluja käyvien oppilaiden määrä oli huomattavasti vähentynyt. Nämä seikat tukivat valittajien väitteitä. Toimenpiteillä ja valittajiin kohdistuneella häirinnällä oli puututtu valittajalapsen oikeuteen päästä koululaitokseen ja oikeuteen saada koulutusta omalla äidinkielellään. EIT katsoi, että toimenpiteillä puututtiin lisäksi valittajavanhempien oikeuteen taata lapselleen filosofisen vakaumuksensa mukainen koulutus ja opetus.

EIT arvioi, voitiinko puuttumista valittajien oikeuksiin pitää hyväksyttävänä. EIT katsoi, että asiassa ei ollut todisteita siitä, että MRT:n virnaomaisten kouluihin kohdistamilla toimenpiteillä olisi pyritty hyväksyttävään päämäärään. Vaikutti ennemminkin siltä, että MRT:n kielipolitiikan tarkoituksena oli vahvistaa kyseessä olleen moldovalaisen yhteisön kielen ja kulttuurin venäläistämistä.

EIT arvioi vielä, voitiinko Moldovan tai Venäjän katsoa olevan vastuussa tapahtumista.

Moldovan osalta EIT totesi, että Moldovan hallitus oli ryhtynyt merkittäviin toimenpiteisiin valittajien tukemiseksi. Moldova oli muun muassa maksanut siirrettyjen koulujen uusien tilojen vuokrat ja sisustamisen sekä välineet, opetushenkilökunnan palkat ja liikkumisesta aiheutuneet kustannukset. Moldovan voitiin näin ollen katsoa täyttäneen positiiviset velvollisuutensa. EIT katsoi, ettei Moldova ollut syyllistynyt valittajien oikeuksien loukkauksiin.

Venäjän osalta EIT totesi, että asiassa ei ollut todisteita siitä, että venäläiset toimijat olisivat suoraan osallistuneet valittajiin kohdistuneisiin toimenpiteisiin. Todisteita ei ollut myöskään siitä, että Venäjällä olisi yhteyksiä MRT:n kielipolitiikkaan yleisesti. EIT katsoi kuitenkin, ettei tapauksessa ollut tarpeen todeta, oliko Venäjä osallistunut nimenomaisesti valittajiin kohdistuneisiin toimenpiteisiin. Tukemalla sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti MRT:tä, joka ei muutoin olisi ollut toimintakykyinen, Venäjä oli joutunut vastuuseen valittajien oikeuksiin kohdistuneista loukkauksista. EIT katsoi Venäjän loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. pöytäkirjan 2 artiklassa turvattuja oikeuksia.

Lue koko päätös englanniksi