Kenellä on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe?

Asenteet avioliittoa kohtaan vaihtelevat ja perhelait perustuvat usein uskonnollisiin, kulttuurisiin tai yhteiskunnallisiin malleihin. Perheen käsite vaihtelee laajalti länsimaisesta ydinperheestä, uus- tai yksinhuoltajaperheestä monissa maailman osissa vallitsevaan laajennettuun perheeseen. Valtiolla on kuitenkin missä tahansa yhteiskunnassa velvollisuus suojella perhettä.

Ihmisoikeusjulistuksen mukaan täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe. Avioliiton solmimiseen ei saa liittyä alkuperästä, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Täysi-ikäisillä naisilla ja miehillä tulee olla myös yhtäläiset oikeudet avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen. Avioliitto tulee solmia vain molempien osapuolten vapaasta ja täydestä suostumuksesta.

Suomen laki takaa aviopuolisoille tasavertaisen oikeudellisen aseman. Suomen lain mukaan avioliiton voi solmia jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, jota ei ole julistettu holhottavaksi ja joka ei ole ennestään naimisissa. Avioliitto tiettyjen lähisukulaisten kesken on kielletty.

Kansainväliset ihmisoikeudet eivät edellytä, että oikeudesta avioliittoon seuraisi ehdoton velvollisuus taata myös samaa sukupuolta oleville pareille oikeus avioitua tai rekisteröidä parisuhteensa. Suomen avioliittolaki on 1.3.2017 alkaen taannut myös samaa sukupuolta oleville pariskunnille oikeuden solmia avioliitto.

Kehitysvammaisten, viittomakielisten ja muulla tavoin vammaisten henkilöiden oikeutta perheenperustamiseen on eri aikoina rajoitettu erilaisin keinoin. Oikeus yksityis- ja perhe-elämään kuitenkin turvaa myös vammaisen henkilön oikeuden henkilökohtaiset valinnat, mahdollisuuden valita oma elämänkumppani(t), perustaa perhe ja ylipäätään elää haluamallaan tavalla.

Oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset

Oikeudesta avioliittoon ja perheen perustamiseen säädetään sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa että taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus puolestaan korostaa naisten ja miesten yhtäläisiä oikeuksia avioliiton solmimisessa, sen aikana ja sen päättämisessä. Siinä sovitaan myös yhtäläisistä oikeuksista ja velvollisuuksista lasten huollossa sekä kielletään lapsiavioliitot.

Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus korostaa kautta linjan voimakkaasti lapsen oikeutta perheeseen ja vanhempiinsa.

Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimus suojaa oikeutta yksityis- ja perhe-elämän suojaan. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa todetaan, että oikeudesta avioliittoon ja perheen perustamisesta säädetään kansallisessa lainsäädännössä. Sen seitsemänteen lisäpöytäkirjaan on kuitenkin kirjattu aviopuolisoiden yhdenvertaisuutta koskeva artikla.

Oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

+1. Kysymys homoparin oikeudesta avioliittoon

Tapaus Schalk ja Kopf v. Itävalta
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 2010

Tapauksen kuvaus

Horst Michael Schalk ja Johann Franz Kopf ovat samaa sukupuolta oleva pariskunta. Syyskuussa 2002 he pyysivät Itävallan viranomaisilta lupaa solmia avioliitto. Maistraatti torjui pyynnön todeten, että Itävallan lain mukaan avioliitto voidaan solmia ainoastaan vastakkaista sukupuolta olevien henkilöiden välille.

Schalk ja Kopf valittivat päätöksestä maaherranvirastoon ja edelleen perustuslakituomioistuimelle. Pariskunnan mukaan laki oli syrjivä ja ristiriidassa heidän oikeutensa nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta kanssa. Perustuslakituomioistuin hylkäsi valituksen. Tuomioistuin totesi, että avioliitto ei Itävallan perustuslain eikä Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) mukaan kattanut samaa sukupuolta olevien henkilöiden oikeutta mennä naimisiin.

Tammikuussa 2010 Itävallassa tuli voimaan rekisteröityjä kumppanuussuhteita koskeva laki.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

Schalk ja Kopf valittivat päätöksestä EIT:lle helmikuussa 2010. Nojaten 12 artiklaan he syyttivät viranomaisten rikkoneen parin oikeutta avioliittoon. Lisäksi he valittivat 14 (syrjinnän kielto) ja 8 artiklaan (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta) nojaten, sillä he kokivat tulleensa syrjityiksi seksuaalisen suuntautumisensa takia. Ennen uuden lain voimaantuloa heidän suhteellaan ei ollut mahdollisuutta tulla tunnustetuksi lain edessä.

EIT:n päätös

Tuomioistuin pani merkille, että Euroopan valtioilla ei ollut yhtenäistä linjaa koskien samaa sukupuolta edustavien henkilöiden mahdollisuutta mennä naimisiin. EIS:n 12 artikla (oikeus avioliittoon) ei siis sinänsä estänyt kahden samaa sukupuolta olevan henkilön oikeutta mennä naimisiin. Asia oli jokaisen Euroopan valtion kansallisen lainsäädännön päätettävissä.

EIT huomautti, että avioliitolla oli maasta riippuen erilaiset sosiaaliset ja kulttuuriset merkitykset. Näin ollen tuomioistuin painotti, että kansalliset viranomaiset arvioivat itse parhaiten yhteiskunnan tarpeita homoavioliittojen suhteen. EIT oli yksimielisesti sitä mieltä, että Itävalta ei ollut rikkonut 12 artiklaa.

EIT totesi useaan otteeseen, että seksuaalisesta suuntautumisesta johtuva poikkeava kohtelu tarvitsi aina erityisen painavat perusteet. Homoparit saattoivat olla sitoutuneita yhtä vakavasti kuin heteroparitkin. Näin ollen heidän tuli olla samanlaisessa asemassa suhteessa oikeudelliseen tunnistamiseen.

EIT ei kuitenkaan tuominnut Itävaltaa syrjinnästä eikä yksityis- ja perhe-elämän loukkauksesta, sillä EIS tuli lukea kokonaisuutena ja tuomioistuin oli jo aiemmin todennut, että yksittäinen valtio voi sallia tai kieltää homoavioliitot kuten itse parhaaksi katsoo.

Katso koko päätös englanniksi.

+2.Kysymys alkuperäiskansaan kuuluvan naisen oikeudesta päättää lastensa lukumäärästä tapauksessa, jossa nainen pakkosterilisoitiin

Tapaus María Mamérita Mestanza Chávez v. Peru
Amerikan ihmisoikeustuomioistuimen päätös 2003

Taustatietoa

Suomen ulkoasiainministeriön mukaan Perussa yli 200 000 naista ja vajaat 20 000 miestä on joutunut pakkosterilisaation uhriksi. Pakkosteriloidut henkilöt kuuluvat maan köyhään alkuperäiskansaan. Eri ihmisoikeusjärjestöt arvelevat, että pakkosterilisaatioiden syyt juontuvat Perun rakenteelliseen rasismiin ja sukupuolisyrjintään. Maaseudun intiaaneja pakotettiin sterilisoitaviksi vuosina 1980–2000. Myöhemmin hallitus myönsi julkisesti suorittaneensa pakkosterilointia.

Tapauksen kuvaus

Tapahtumahetkellä María Mamérita Mestanza Chávez oli noin 33-vuotias seitsemän lapsen äiti. Hän asui Perun maaseudulla yhdessä miehensä Jacinto Salazar Suárezin ja lastensa kanssa. Koko perhe kuuluu alkuperäiskansaan.

Vuodesta 1996 lähtien La Encañadan alueen terveyskeskus pyysi useaan kertaan Mestanza Chavézia sterilisoitavaksi. Terveyskeskus väitti naiselle, että Perun hallitus on säätänyt uuden lain, jonka mukaan yli viiden lapsen hankkiminen on rikos. Jokaisen henkilön, jolla on enemmän kuin viisi lasta, tulee maksaa sakkoa ja heidät viedään vankilaan. Terveyskeskus uhkasi ilmoittavansa viranomaisille, että Mestanza Chávezilla on seitsemän lasta, mikäli nainen ei suostu sterilisoitavaksi.

Pakon alaisena Mestanza Chávez antoi suostumuksensa sterilisointiin. Hänelle ei kuitenkaan kerrottu operaation riskeistä eikä hänelle suoritettu lääkärintarkastusta ennen sterilisaatiota. Operaation jälkeisinä päivinä Mestanza Chávez alkoi voida hyvin huonosti ja hänen miehensä ilmoitti asiasta terveyskeskukseen. Oireiden kerrottiin olevan normaaleita jälkioireita. Mestanza Chávez kuitenkin kuoli kotonaan muutaman päivän kuluttua.

Eräs paikallisen terveyskeskuksen lääkäreistä tarjosi rahaa Salazar Suárezille, jotta ”ongelma saataisiin ratkaistua”. Salazar Suárez kääntyi asiassa oikeusistuimen puoleen, mutta hänelle myöhemmin ilmoitettiin, ettei juttua nostettaisi.

Valitus Amerikan ihmisoikeustuomioistuimeen (AIT)

Salazar Suaréz valitti asiasta AIT:lle. Hän nojasi muun muassa Amerikan ihmisoikeussopimuksen 4 (oikeus elämään), 5 (oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen) ja 24 artiklaan (yhdenvertaisuus lain edessä).

AIT:n päätös

Perun valtio myönsi rikkomuksensa. Se solmi valittajan kanssa ystävyyssopimuksen, jossa kävi ilmi erilaisia asioita. Sopimuksessa tunnustettiin, että Mestanza Chávez pakotettiin sterilisoitavaksi, ja että tämä operaatio johti naisen kuolemaan. Sopimuksessa luvattiin, että tapaus tutkittaisiin perinpohjaisesti ja syylisiä rankaistaisiin lain mukaisella tavalla. Lisäksi Peru lupasi maksaa Salazar Suarézille ja tämän seitsemälle lapselle kullekin 10 000 USD korvausta moraalisesta vahingosta. Heille myös maksetaan korvauksia muun muassa kuolemasta johtuvien traumojen psykologisesta kuntoutuksesta.

Lapsille ja Salazar Suárezille annettiin myös elinikäinen sairausvakuutus. Seitsemälle lapselle luvattiin ilmainen peruskoulutus valtion oppilaitoksissa sekä korkeammissa kouluissa, mikäli he täyttävät korkeakoulujen sisäänpääsyvaatimukset.

Katso koko tapaus espanjaksi.

+3. Kysymys sukupuota vaihtaneen henkilön oikeudesta avioliittoon

Tapaus Goodwin v. Iso-Britannia
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 2002

Tapauksen kuvaus

Christine Goodwin on vuonna 1937 syntynyt transseksuaali. Vuoteen 1984 asti hän pukeutui mieheksi lähtiessään töihin, vapaa-ajallaan puolestaan naiseksi. Vuodesta 1985 lähtien Goodwin on elänyt naisena ja saanut tarvittavaa hoitoa. Vuonna 1990 hänet leikattiin naiseksi.

Goodwinin mukaan hän oli työpaikallansa kokenut seksuaalista häirintää siitä saakka, kun hän alkoi saada hormonihoitoja. Myöhemmin hänellä oli eläkkeeseen liittyviä ongelmia sosiaaliturvalaitoksen kanssa. Goodwinin henkilöturvatunnusta ei leikkauksen yhteydessä muutettu ja näin ollen Iso-Britannian rekisterissä Goodwinin tunnus osoitti hänen yhä olevan mies lain edessä. Jos hän olisi rekisterissä tunnustettu naiseksi, olisi Goodwin päässyt eläkkeelle huhtikuussa 1997 ollessaan 60-vuotias. Goodwin kertoi usein joutuneensa kiusallisiin tilanteisiin miehen henkilöturvatunnuksensa vuoksi.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

Christine Goodwin valitti EIT:lle vuonna 1995. Goodwinin mukaan hänen sukupuolenvaihdostaan ei ollut tunnustettu laillisesti. Hän valitti erityisesti myös saamastaan kohtelusta työmarkkinoilla niin sosiaaliturvan kuin eläkkeen suhteen sekä siitä, ettei hän voinut mennä naimisiin senkään jälkeen kun hänet oli leikattu. Hän nojasi muun muassa sopimuksen 8 (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta) ja 12 artiklaan (oikeus avioliittoon).

EIT:n päätös

Tuomioistuin totesi transseksuaalisuudella olevan laaja kansainvälinen tunnustus. Transseksuaaleille tarjotaan nykyään hoitoa ja heidät tunnustetaan laissa. Kuitenkin lainsäädäntö saattaa johtaa transseksuaalin henkilön nöyryyttäviin ja ahdistaviin tilanteisiin. Toisin sanoen, sosiaalinen todellisuus ja lainsäädäntö aiheuttavat ristiriitaisia tilanteita.

EIT huomautti, että 2000-luvulla transseksuaalien tulee voida kehittää itseään ja heidät tulee tunnustaa yhteiskunnassa ilman ristiriitoja. Työryhmien selontekojen perusteella voitiin todeta, että sosiaaliturvan ja eläkkeen takaaminen oli täysin mahdollista. EIT tuomitsi Iso-Britannian 8 artiklan (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta) perusteella.

Vaikka 12 artikla (oikeus avioliittoon) viittasi miehen ja naisen oikeudesta mennä naimisiin, ei sitä EIT:n mukaan voitu määritellä täysin biologisiin ominaisuuksin viitaten. Edellä tuomioistuin oli tullut jo siihen tulokseen, että leikkauksen suorittaneille transseksuaaleille tuli myöntää laillinen tunnustus. EIT totesi, että lain mukaan transseksuaaleilla oli oikeus avioliittoon. Avioliitto tuli solmia henkilön kanssa, joka edusti sitä sukupuolta, jota transseksuaali oli aikaisemmin itse edustanut.

Goodwin oli nainen ja hän halusi mennä naimisiin miehen kanssa. Iso-Britanniassa tämä ei ollut mahdollista johtuen hänen sosiaaliturvatunnuksestaan, joka edelleen viittasi Goodwinin olevan mies. EIT totesi Iso-Britannian rikkoneen 12 artiklaa (oikeus avioliittoon). Valtion oli maksettava valittajalle 39 000 euroa korvauksia kuluista.

Katso koko päätös englanniksi.