Mikä on vähemmistö?
Valtiot eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen vähemmistömääritelmästä. Tämän vuoksi vähemmistöjä koskevat kansainväliset sopimukset ja muut asiakirjat eivät sisällä määritelmää siitä, mitä vähemmistöjä kyseisillä asiakirjoilla suojataan.
Kansainvälisistä vähemmistöjä koskevista asiakirjoista voidaan kuitenkin lukea, että vähemmistöillä tarkoitetaan niissä lähtökohtaisesti kansallisia, etnisiä, kulttuurisia, kielellisiä tai uskonnollisia vähemmistöjä.
Valtiot ovat perinteisesti olleet halukkaita ulottamaan vähemmistöjä koskevan suojelun ensisijaisesti niin sanottuihin vanhoihin vähemmistöihin. Näillä tarkoitetaan maassa jo pitkään olleita etnisiä, kulttuurisia, kielellisiä tai uskonnollisia vähemmistöjä. Monet asiantuntijaelimet ovat kuitenkin valmiita ulottamaan vähemmistöjä koskevan suojan myös uudemmille maahanmuuttajavähemmistöille.
Suomessa vähemmistöt jaotellaan usein ns. perinteisiin (vanhoihin) ja uusiin vähemmistöihin. Tällä viitataan yksinomaan siihen, miten pitkään ryhmä on ollut Suomessa. Suomessa perinteisiin vähemmistöihin luetaan kuuluviksi maassa jo pidemmän aikaa asuneet vähemmistöt. Näitä ovat ruotsinkieliset, saamelaiset, romanit, juutalaiset, tataarit, karjalaiset sekä Suomeen 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella muuttaneet venäläiset ja näiden jälkeläiset.
Vähemmistöjä koskeva kansainvälinen sääntely
Monet kansalliset, etniset, uskonnolliset ja kielelliset vähemmistöt ovat kohdanneet sortoa, alistamista ja oikeudenloukkauksia eri syistä läpi historian.
Monien konfliktien juuret ovat vähemmistöjen kokemassa pitkäaikaisessa syrjinnässä tai sorrossa. Epätasa-arvoiset valtarakenteet ja vähemmistöjen kansallisen, kulttuurisen tai kielellisen identiteetin kieltäminen ovat johtaneet vaatimuksiin itsemääräämisoikeudesta ja jopa kansallisesta itsenäisyydestä. Vähemmistöoikeudet nousivat maailmanpoliittisesti uudenlaisen huomion kohteeksi Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisen seurauksena 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa.
Vähemmistöjä koskeva kansainvälinen sääntely on kohtuullisen tuoretta. Sääntelyn voidaan katsoa alkaneen 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa ja se on vahvistunut 1990-luvulla YK:n ja Euroopan neuvoston vähemmistösääntelyn myötä. Vähemmistöoikeuksia määritellään nimenomaisesti YK:n julistuksessa kansallisiin tai etnisiin, uskonnollisiin ja kielellisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden oikeuksista (vähemmistöjulistus, 1992), Euroopan neuvoston alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevassa eurooppalaisessa peruskirjassa (kieliperuskirja, 1992) ja Euroopan neuvoston kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevassa puiteyleissopimuksessa (vähemmistöpuitesopimus, 1995).
YK:n vähemmistöjulistuksen mukaan vähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä on oikeus nauttia omasta kulttuuristaan, harjoittaa omaa uskontoaan ja käyttää omaa kieltään. Lisäksi julistuksessa muun muassa viitataan osallistumisoikeuksiin ja mahdollisuuksiin ylläpitää suhteita toisiin ryhmiin. Julistuksen mukaan valtioilla on velvollisuus suojata vähemmistöjen olemassaoloa sekä vähemmistöidentiteetin säilymistä ja kehittymistä. Lisäksi valtioiden tulisi ottaa vähemmistöjen historia huomioon kouluopetuksessa ja jakaa vähemmistökulttuureista muutakin tietoa.
Euroopan neuvoston kieliperuskirja puolestaan koskee eurooppalaisten alueellisten kielten ja vähemmistökielten tukemista. Sopimus ei koske uudempia, maahanmuuton myötä Eurooppaan syntyneiden ryhmien kieliä. Kieliperuskirjan tarkoituksena on mahdollistaa alueellisten kielten ja vähemmistökielten käyttäminen eri elämänalueilla. Tällaisia alueita voivat olla esimerkiksi opetus, viranomaistoiminta ja muut julkiset palvelut. Kielten käyttäminen pyritään mahdollistamaan myös tiedotusvälineissä sekä kulttuurin ja talouden alueilla.
Euroopan neuvoston vähemmistöpuitesopimus velvoittaa sopimusvaltiot tukemaan vähemmistöjen identiteetin säilymistä ja kehittymistä. Sopimus korostaa kysymyksiä, jotka liittyvät muun muassa vähemmistökielten oppimiseen, kouluopetukseen ja vähemmistöjen osallistumiseen.
Lisäksi vähemmistöihin kiinnitetään huomiota muidenkin ihmisoikeusasiakirjojen valvontakäytännössä. Esimerkiksi vähemmistöjen kohtaamaa syrjintää ja rasismia käsitellään YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen täytäntöönpanoa valvovassa komiteassa. Vähemmistöihin kuuluvien naisten asemaa käsitellään puolestaan YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen täytäntöönpanoa valvovassa naisten oikeuksien komiteassa. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut vähemmistöjen syrjintää Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta. Lisäksi muun muassa vähemmistösopimukseen ja vähemmistöjen tilanteeseen kiinnitetään huomiota ja sitä käsitellään Euroopan neuvoston eurooppalaisen rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisessa toimikunnassa (ECRI).
Valtioiden suhtautuminen vähemmistöoikeuksiin
Kansainvälinen sääntely osoittaa, että valtiot ovat hyvin varovaisia tukemaan vähemmistöjen oikeutta erilaisuuteen. Valtiot ovat osallistuneet kansainvälisen sääntelyn määrittelyyn. Sääntelyn sanamuodot jättävät valtioille paljon harkintavaltaa siinä, miten ne pannaan käytännössä täytäntöön. Harkintavaltaa on jätetty erityisesti sellaisiin tilanteisiin, joissa vähemmistöoikeuksien toteuttaminen vaatisi taloudellista panostusta tai niiden toteuttamiseen liittyisi hallinnollisia tai teknisiä haasteita. Esimerkiksi koulujärjestelmän tai viranomaispalveluiden muokkaaminen siten, että niissä otetaan huomioon vähemmistöjen erityispiirteet tai kielelliset oikeudet, voisi edellyttää huomattavaakin taloudellista panostusta.
Varovaista suhtautumista osoittaa myös se, että keskeisissä vähemmistösopimuksissa eli Euroopan neuvoston kieliperuskirjassa ja vähemmistöpuitesopimuksesssa ei ole määritelty vähemmistöihin kuuluville henkilöille subjektiivisia oikeuksia. Tämän vuoksi sopimuksiin ei myöskään ole liitetty yksilövalitusjärjestelmiä.
Vähemmistöoikeudet Suomessa
Vähemmistöistä ensinnäkin ruotsinkielisille on määritelty Suomessa erityinen asema. Perustuslain mukaan ruotsi on suomen kielen ohella Suomen toinen kansalliskieli. Julkisella vallalla on velvollisuus huolehtia sekä suomen että ruotsinkielisten sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan. Näin ollen, vaikka ruotsinkielisten määrä onkin tosiasiallisesti vähäinen, ryhmää tulee laissa tarkoitetuissa tilanteissa kohdella kuten enemmistössä olevia suomenkielisiä. Ruotsinkielisen väestön oikeudellinen asema on poikkeuksellisen vahva ja se on selvästi parempi kuin muilla Suomessa olevilla väestöryhmillä.
Perustuslain mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Perustuslaki takaa lisäksi muiden ohella vähemmistöille oikeuden syrjimättömyyteen. Saamelaisten kielellisistä oikeuksista säädetään tarkemmin saamen kielilaissa. Perustuslaki turvaa myös viittomakielisten kielelliset oikeudet, joista säädetään tarkemmin viittomakielilaissa.
Kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista ja perustuslain säännöksistä huolimatta vähemmistöt kohtaavat edelleen syrjintää eivätkä heidän oikeutensa toteudu täysimääräisesti. Esimerkiksi romanit kokevat syrjintää kaikilla elämänalueilla – mm. kouluissa, työnhaussa ja asuntomarkkinoilla.
Vaikka Suomen vähemmistöpolitiikka onkin näkyvää, ihmisoikeuskulttuuri Suomessa on kuitenkin vielä jossain määrin ohutta. Tätä ilmentävät muun muassa Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamat, ihmisoikeusloukkauksia toteavat tuomiot. Suomi on saanut huomautuksia ihmisoikeuksien puutteellisesta täytäntöönpanosta myös muilta kansainvälisiltä valvontaelimiltä, kuten vähemmistönormien täytäntöönpanoa valvovilta elimiltä. Esimerkiksi vähemmistöpuitesopimuksen toteutumista valvova komitea on vuonna 2019 antamassaan lausunnossa antanut Suomelle suosituksia muun ohella vihapuheesta, saamelaisten oikeuksien toteutumisesta sekä suomen ja ruotsin kielten asemasta.
