Maailmanlaajuinen ihmisoikeusjärjestelmä kehittyy kahdella tasolla: alueellisesti ja kansainvälisesti. Nämä eri tason ihmisoikeusjärjestelmät toimivat kuitenkin yhteydessä toisiinsa. Valvontaelimet esimerkiksi viittaavat toistensa tulkintoihin. Lisäksi eri valtioiden tulkintakäytännöt voivat vaikuttaa myös siihen, miten ihmisoikeussopimuksia tulkitaan muissa valtioissa.

Koko ihmisoikeusjärjestelmä voidaan nähdä YK:n ihmisoikeusjulistuksen (1948) alla kehittyneenä järjestelmänä. Kuluneiden vuosikymmenten aikana YK:n johdolla on luotu kansainvälinen ihmisoikeussopimusjärjestelmä. Järjestelmä kattaa merkittävän osan inhimillisen elämän alueista. Sopimukset velvoittavat kaikkia niihin liittyneitä maita, ja ne ovat siten ihmisoikeuksien tärkein turva.

YK:ssa on hyväksytty yhdeksän ihmisoikeussopimusta. Kun mukaan lasketaan sopimusten lisäpöytäkirjat, kansainvälisiä sopimuksia on yhteensä 18. Näillä asiakirjoilla turvataan ihmisoikeuksina noin 40 perusoikeutta, jotka kuuluvat jokaiselle ihmiselle, kaikkialla maailmassa.

Sopimusten määrä voi tuntua suurelta. Aina ei kuitenkaan ole riittävää, että sopimuksella turvataan vain yleisesti kaikkien ihmisten oikeuksia. Eri ihmisryhmiin kuuluvien ihmisten kokeman järjestelmällisen syrjinnän vuoksi on tarvittu ja tarvitaan myös erillisiä, näiden ihmisryhmien oikeuksia turvaavia sopimuksia. Paine tietyn ihmisryhmän oikeuksia suojaavan sopimuksen laatimiseen voi tulla usealta eri taholta. Esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan asettamilla paineilla ja pitkäjänteisellä työllä voi olla merkittävä vaikutus ihmisoikeussopimusten syntymiseen.

Esimerkkinä tietyn ihmisryhmän oikeuksia turvaavasta sopimuksesta ja sen kehityksestä voidaan mainita kaikkinaisen naisiin kohdistuvan syrjinnän kieltävä yleissopimus. Ennen toista maailmansotaa perusvapauksien katsottiin kuuluvan vain itsenäisille ja vapaille miehille. Naiset olivat siis pitkään vailla yleismaailmallisesti tunnustettuja oikeuksia ja yhdenvertaista asemaa miesten rinnalla. Naisten oikeuksien edistäminen vaati kuitenkin vielä toisen maailmansodan jälkeenkin pitkäjänteistä työtä, ja YK:ssa asia sai huomiota vasta 1970-luvulla. Naisten oikeuksien sopimus hyväksyttiin lopulta vuonna 1979.

YK:n ihmisoikeusjärjestelmä on todella kattava. On kuitenkin tärkeää, että myös alueellisia ihmisoikeusjärjestelmiä on kehitetty. Alueelliset ihmisoikeusjärjestelmät vaikuttavat suoraan kansallisiin perusoikeusjärjestelmiin. Esimerkiksi eurooppalaisten valtioiden perusoikeudet ovat kehittyneet EU:n perusoikeuksien ja erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen myötä. Valtava saavutus on ollut erityisesti se, että alueelliset ihmisoikeusjärjestelmät ovat perustaneet ihmisoikeustuomioistuimia tutkimaan valtioiden ihmisoikeusloukkauksia.

Ihanteellisessa tilanteessa kaikkien oikeudet toteutuisivat kokonaisuudessaan. Ihmisoikeudet eivät kuitenkaan toteudu kokonaisuudessaan yhdessäkään maailman valtiossa. Oikeuksien toteutumiseen voivat vaikuttaa muun muassa poliittinen tahto (tai sen puuttuminen) ja voimavarat (tai niiden niukkuus).

Lisäksi sopimusjärjestelmän kattavuudessa on joitakin puutteita. YK:n piirissä ei ole laadittu erityissopimuksia sellaisista oikeuksista, joista säätäminen kansainvälisellä tasolla voisi olla tarpeen. Sopimuksia ei ole laadittu esimerkiksi ikääntyneiden henkilöiden oikeuksista taikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Ikääntyneiden henkilöiden oikeuksista on ehdotettu laadittavaksi sopimus. Uusien sopimusten laatiminen voi kuitenkin olla erityisen työlästä, sillä neuvottelut ovat vaikeita ja kompromissit saattavat vesittää sopimuksen sisällön. Tällä hetkellä käynnissä ovat myös neuvottelut yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevasta sopimuksesta (Zero Draft on a Binding Treaty on Business and Human Rights).

Toisaalta valvontamekanismien resursointi johtaa myös kysymyksiin siitä, olisivatko uudet sopimukset valvontamekanismeineen tarkoituksenmukaisia. Jo olemassa olevat valvontamekanismit ovat aliresursoituja ja ruuhkautuneita, minkä vuoksi ne eivät esimerkiksi pysty käsittelemään kohtuullisessa ajassa niille toimitettuja määräaikaisraportteja. Tarkoituksenmukaisuutta voidaan pohtia myös siltä kannalta, onko jo entuudestaan pirstaleista sopimusjärjestelmää järkevää pirstaloida entisestään uusilla sopimuksilla.

Keskiajasta 1700-lukuun

Keskiajalla kansalaisilla oli lähinnä velvollisuuksia. Isossa-Britanniassa vuonna 1215 voimaan tullutta Magna Cartaa pidetään yhtenä ensimmäisistä ihmisoikeusasiakirjoista. Magna Carta rajoitti julkista valtaa Isossa-Britanniassa, ja sillä taattiin tietyille kansalaisille (aatelisille) esimerkiksi omistamiseen liittyviä oikeuksia. Magna Cartalla ei kuitenkaan taattu oikeuksia kaikille kansalaisille.

Eräitä ihmisoikeuksien historian kannalta merkittävimpiä tapahtumia on ollut Ranskan vallankumous vuonna 1789. Vallankumouksen seurauksena laaditussa ihmisoikeuksien julistuksessa taattiin muun muassa sananvapaus, uskonnonvapaus ja tasa-arvo lain edessä.

Ihmisoikeudet kehittyivät samoihin aikoihin myös Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa (1776) julistettiin kaikki ihmiset vapaiksi ja tasa-arvoisiksi. Yhdysvaltain ihmisoikeusasiakirjassa Bill of Rights (1791) määriteltiin itsenäisyysjulistusta tarkemmin uskonnonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja.

Ihmisoikeuksien suojelu kansainvälistyy

Ensimmäiset varsinaiset, valtioiden väliset ihmisoikeuksia koskevat sopimukset liittyivät uskonnonvapauden hyväksymiseen ja orjuuden poistamiseen. Westfalenin rauhansopimus (1648) hyväksyi uskonnonvapauden ja Wienin kongressi tuomitsi orjuuden vuonna 1815. Lisäksi 1800-luvun loppupuolella tehtiin muitakin orjuuden kieltäviä kansainvälisiä sopimuksia.

Valtioiden välinen yhteistyö alkoi kehittyä enemmän ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Yhdistyneitä kansakuntia (YK) edeltänyt Kansainliitto perustettiin vuonna 1919. Sen tavoitteena oli ennen kaikkea rauhan rakentaminen ja uusien sotien ehkäiseminen ennalta. Samana vuonna perustettiin myös Kansainvälinen työjärjestö (International Labour Organization, ILO). ILO:n tavoitteena on turvata työväestön oikeuksia ja kehittää työelämän pelisääntöjä.

Ensimmäinen ihmisoikeuksiin keskittyvä kansainvälinen kansalaisjärjestö FIDH (International Federation for Human Rights) perustettiin vuonna 1922. Järjestö on edelleen toiminnassa. Ihmisoikeusliitto on järjestön suomalainen jäsen.

Ennen toista maailmansotaa yksilön oikeudet eivät kuitenkaan kuuluneet kaikille. Oikeudet määräytyivät pitkään henkilön sukupuolen, etnisen alkuperän, syntyperän ja yhteiskunnallisen aseman perusteella. Ihmisoikeusajattelu kehittyi nykypäivää vastaavaksi vasta 1900-luvun loppupuolella.

Toisen maailmansodan seuraukset ja YK:n perustaminen

Toisessa maailmansodassa (1939–1945) ihmisoikeuksia loukattiin julmasti. Sodan aikana miljoonia ihmisiä vainottiin ja tuhottiin etnisen alkuperän, uskonnon, kansalaisuuden, vammaisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen takia.

Sodan jälkeen vallitsi laaja yksimielisyys ylikansallisten toimenpiteiden tarpeellisuudesta ihmisoikeuksien suojelemiseksi ja maailman rauhan turvaamiseksi. Tarkoitusta varten perustettiin vuonna 1945 Yhdistyneet kansakunnat (YK). Samalla käynnistyi ihmisoikeuksien oikeudellinen edistäminen. YK:n tavoitteena on edistää rauhaa ja oikeudenmukaisuutta maailmassa.

Ihmisoikeuksien kansainvälisen suojelun käännekohtana pidetään YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta (1948). Siinä koottiin ensimmäisen kerran yhteen keskeisimpiä oikeuksia, joiden katsottiin olevan universaaleja ja kaikille kuuluvia.

Ihmisoikeuksien julistus valmisteltiin toimikunnassa, jossa länsimaiden panostus oli vahva. Se ei kuitenkaan edusta yksinomaan länsimaista ihmisoikeuskäsitystä. Muun maussa eräät Latinalaisen Amerikan maat osallistuivat aktiivisesti julistuksen muotoiluun.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

Mitä ihmisoikeuksilla ja perusoikeuksilla tarkoitetaan?

Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan perustavaa laatua olevia oikeuksia, jotka on turvattu kansainvälisissä sopimuksissa. Ihmisoikeussopimukset ovat valtioiden välisiä sopimuksia. Saattamalla sopimuksen voimaan valtio sitoutuu toteuttamaan sopimuksessa määritellyt velvoitteet.

Ihmisoikeussopimuksia on sekä kansainvälisiä, kaikkien maailman valtioiden sovellettavaksi mahdollisesti tulevia sopimuksia, että alueellisia sopimuksia, jotka koskevat vain tiettyä aluetta, kuten Eurooppaa tai Amerikkaa. Kansainväliset sopimukset on laadittu esimerkiksi Yhdistyneissä kansakunnissa. Alueelliset sopimukset on puolestaan laadittu esimerkiksi Euroopan neuvostossa, joka on laatinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen. Nämä sopimukset velvoittavat Suomea oikeudellisesti niiltä osin kuin ne on saatettu voimaan valtion sisäisesti.
Ihmisoikeuksien sanotaan olevan myös ihmiskunnan yhteisiä arvoja, jotka velvoittavat moraalisesti kaikkia yhteiskunnan toimijoita.

Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia, perustavanlaatuisia, jakamattomia ja luovuttamattomia. Yleismaailmallisuudella tarkoitetaan, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ihmisoikeuksia ei voida jättää toteuttamatta esimerkiksi kulttuuriin tai resurssien puutteeseen vedoten. Perustavanlaatuisuudella tarkoitetaan, että ihmisoikeudet ovat erityisen tärkeitä oikeuksia. Jakamattomuudella puolestaan tarkoitetaan, että kaikki ihmisoikeudet ovat yhtä tärkeitä ja toisistaan riippuvaisia. Luovuttamattomuus tarkoittaa, että ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle, eikä niitä voida ottaa tai luovuttaa pois.

Perusoikeuksilla tarkoitetaan oikeuksia, jotka on turvattu kaikille Suomen perustuslaissa. Perusoikeudet velvoittavat kaikkia julkisen vallan elimiä. Julkisella vallalla on myös velvollisuus turvata ja edistää perusoikeuksien toteutumista.

Perus- ja ihmisoikeuksien suhde toisiinsa

Perus- ja ihmisoikeudet muodostavat yhdessä toisiaan täydentävän oikeudellisen suojajärjestelmän. Ihmisoikeussopimukset on sisällytetty Suomen perustuslakiin, kun se uudistettiin vuonna 1995. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset määrittävät vähimmäistason, jolla ihmisoikeuksia on suojattava. Suomessa perusoikeuksilla voidaan siis turvata oikeuksien toteutuminen paremmin kuin kansainvälisellä tasolla.

Suomessa perus- ja ihmisoikeuksia koskevaan sääntelyyn vaikuttaa YK:n ihmisoikeussopimusten lisäksi Euroopan neuvoston Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan unionin (EU) perusoikeuksia koskeva sääntely. EU:n perusoikeudet on koottu EU:n perusoikeuskirjaan.

Perus- ja ihmisoikeuksien toteuttaminen

Perus- ja ihmisoikeudet synnyttävät oikeuksia ja velvollisuuksia. Oikeuksia, joita voi vaatia toteutettavaksi, syntyy yleensä yksilöille. Joissain tapauksissa myös ryhmillä voi olla esimerkiksi perustuslakiin kirjattuja oikeuksia. Perustuslaissa todetaan esimerkiksi, että saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Perus- ja ihmisoikeuksista johtuvat velvollisuudet koskevat pääasiassa valtiota tai julkista valtaa.

Valtion velvollisuuksiin lukeutuvat ihmisoikeuksien kunnioittaminen, suojeleminen ja turvaaminen tai toteuttaminen. Kunnioittaminen tarkoittaa, että valtion tulee pidättäytyä loukkaamasta ihmisoikeuksia tai puuttumasta niiden nauttimiseen. Suojeleminen tarkoittaa, että valtiolla on velvollisuus tarjota suojaa ihmisoikeusloukkauksia vastaan. Turvaaminen tai toteuttaminen puolestaan tarkoittaa, että valtiolta edellytetään aktiivisia toimenpiteitä.

Perus- ja ihmisoikeuksilla voi olla vaikutusta myös yksilöiden välisiin suhteisiin. Vaikka velvollisuudet koskevatkin pääasiassa valtioita, myös yksilöiden tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia. Omia vapauksia tai oikeuksia ei myöskään saa käyttää niiden tarkoituksen vastaisesti.

Kun kaksi ihmisoikeutta joutuu vastakkain eli ”törmää”, puhutaan kollisiosta. Kollisio ratkaistaan siten, että kutakin oikeutta pyritään toteuttamaan niin paljon kuin mahdollista kuitenkin niin, ettei kummankaan oikeuden ydinaluetta loukata.

Esimerkkinä oikeuksien kollisiosta voidaan maininta sananvapauden sekä tasa-arvon ja vähemmistöryhmien oikeuksien törmääminen. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun joku esittää vähemmistöryhmästä lausunnon, joka on tulkittavissa kyseiseen vähemmistöryhmään kohdistuvaksi vihapuheeksi. Tällöin on suoritettava punninta sananvapauden sekä vihapuheen ja vähemmistöjen oikeuksien välillä. Punninnassa käytännössä ratkaistaan, millaista painoarvoa ja missä suhteessa toistensa kanssa törmänneille oikeuksille annetaan. Jos tuomioistuin katsoisi, että sananvapaus ei kata vähemmistöryhmää loukkaavaa puhetta, voisi se tietyissä tilanteissa tuomita sananvapauteensa vedonneen henkilön rangaistukseen. Suomessa vihapuhe voisi rikoslain mukaan tulla rangaistavaksi kiihottamisena kansanryhmää vastaan.

Mitä ihmisoikeuksilla ja perusoikeuksilla tarkoitetaan?

Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan perustavaa laatua olevia oikeuksia, jotka on turvattu kansainvälisissä sopimuksissa. Ihmisoikeussopimukset ovat valtioiden välisiä sopimuksia. Saattamalla sopimuksen voimaan valtio sitoutuu toteuttamaan sopimuksessa määritellyt velvoitteet.

Ihmisoikeussopimuksia on sekä kansainvälisiä, kaikkien maailman valtioiden sovellettavaksi mahdollisesti tulevia sopimuksia, että alueellisia sopimuksia, jotka koskevat vain tiettyä aluetta, kuten Eurooppaa tai Amerikkaa. Kansainväliset sopimukset on laadittu esimerkiksi Yhdistyneissä kansakunnissa. Alueelliset sopimukset on puolestaan laadittu esimerkiksi Euroopan neuvostossa, joka on laatinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen. Nämä sopimukset velvoittavat Suomea oikeudellisesti niiltä osin kuin ne on saatettu voimaan valtion sisäisesti.

Ihmisoikeuksien sanotaan olevan myös ihmiskunnan yhteisiä arvoja, jotka velvoittavat moraalisesti kaikkia yhteiskunnan toimijoita.

Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia, perustavanlaatuisia, jakamattomia ja luovuttamattomia. Yleismaailmallisuudella tarkoitetaan, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ihmisoikeuksia ei voida jättää toteuttamatta esimerkiksi kulttuuriin tai resurssien puutteeseen vedoten. Perustavanlaatuisuudella tarkoitetaan, että ihmisoikeudet ovat erityisen tärkeitä oikeuksia. Jakamattomuudella puolestaan tarkoitetaan, että kaikki ihmisoikeudet ovat yhtä tärkeitä ja toisistaan riippuvaisia. Luovuttamattomuus tarkoittaa, että ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle, eikä niitä voida ottaa tai luovuttaa pois.

Perusoikeuksilla tarkoitetaan oikeuksia, jotka on turvattu kaikille Suomen perustuslaissa. Perusoikeudet velvoittavat kaikkia julkisen vallan elimiä. Julkisella vallalla on myös velvollisuus turvata ja edistää perusoikeuksien toteutumista.

Mitä on ihmisoikeuskasvatus?

Ihmisoikeuskasvatusta on kaikki sellainen koulutus, kasvatus ja tiedotus, joka tähtää ihmisoikeuksien ja perusvapauksien maailmanlaajuiseen kunnioitukseen. Ihmisoikeuskasvatus voi olla suunnattu minkä ikäisille vain. Ihmisoikeuskasvatusta on tehtävä laajasti yhteiskunnan eri sektoreilla. Sen on oltava jatkuvaa ja systemaattista: ihmisoikeudet tulee tehdä näkyviksi arjen toiminnoissa, ei vain juhlapuheissa ja toimintaohjelmien kirjauksissa.

Kaikilla YK:n jäsenvaltioilla on velvollisuus järjestää ihmisoikeuskasvatusta. Jäsenvaltiot hyväksyivät vuonna 2012 ihmisoikeuskasvatusta ja -koulutusta koskevan julistuksen (julistuksen teksti doc-muodossa).

Julistuksen mukaan ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus pitää sisällään:

• Tietoa ja ymmärrystä ihmisoikeusnormeista ja -periaatteista sekä niiden perustana olevista arvoista ja suojelemiseen tarkoitetuista mekanismeista. Ihmisoikeusnormeja ovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, Suomen perustuslaki ja kansallinen lainsäädäntö. Ihmisoikeusarvoja ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, osallisuus, läpinäkyvyys ja inkluusio.
• Oppimisen ja opettamisen kasvattajien, kouluttajien ja oppijoiden oikeuksia kunnioittavalla tavalla. Ihmisoikeuksien on toteuduttava kasvatus- ja koulutustyössä itsessään, niin toimintaympäristössä kuin toiminnan periaatteissakin.
• Ihmisten voimaannuttamisen niin, että he voivat nauttia omista oikeuksistaan ja käyttää niitä sekä kunnioittaa ja puolustaa muiden oikeuksia.

Ihmisoikeuskasvatus ja koulu

Ihmisoikeuskasvatus sisältyy vuonna 2016 voimaan tulleisiin perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteisiin sekä uusiin, vuonna 2021 voimaan tuleviin lukion opetussuunnitelman perusteisiin. Ihmisoikeusperustainen koulu on ympäristö, jossa ihmisoikeuksia opetetaan, kunnioitetaan, suojellaan, edistetään ja toteutetaan käytännössä kaikessa työskentelyssä. Ihmisoikeuskulttuurin rakentaminen alkaa luottamuksen rakentamisesta ja kaikkien oikeuksia kunnioittavan ilmapiirin luomisesta.

Lue lisää ihmisoikeuskasvatuksesta YK:n sivuilta (englanniksi).

Ihmisoikeudet ovat osa kansainvälistä oikeutta ja niistä säädetään kansainvälissä ihmisoikeussopimuksissa. Kansainväliset sopimukset määrittelevät minimitason, jota valtioiden tulee omassa kansallisessa lainsäädössään noudattaa.

YK:n piirissä laadittujen sopimusten ohella monet alueelliset organisaatiot ovat luoneet paikallisesti voimassaolevaa lainsäädäntöä, joiden velvoittavuus ulottuu kyseisen organisaation jäseniin.

Sopimukset sitovat valtioita

Ihmisoikeussopimukset ovat valtioiden välisiä sopimuksia. Ratifioidessaan eli hyväksyessään ja allekirjoittettuaan sopimuksen valtio sitoutuu turvaamaan sopimuksessa määritellyt oikeudet jokaiselle alueellaan olevalle ihmiselle. Valtion tulee myös kunnioittaa, suojella ja edistää ihmisoikeuksia ja kansalaisten perusvapauksia niin omassa toiminnassaan kuin yksittäisten ihmisten välisissä suhteissakin.

Julistus on sen sijaan asiakirja, jonka allekirjoittaneet maat ovat ilmaisseet hyväksyntänsä asiakirjan pyrkimyksille ja periaatteille. Julistus on moraalisesti velvoittava, mutta se ei ole varsinaisesti oikeudellisesti sitova.

Ihmisoikeudet Suomessa

Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaiset ihmisoikeudet koskevat kaikkia ihmisiä, eli myös kaikkia ihmisiä Suomessa. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset määrittelevät vähimmäistason, jolla ihmisoikeuksia on suojattava. Kansallisella lainsäädännöllä voidaan turvata oikeuksien toteutumista myös laajemmin kuin kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.

Suomessa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia täydentävät perusoikeudet. Niillä tarkoitetaan oikeuksia, jotka on turvattu perustuslaissa kaikille ihmisille. Perustuslakiin sisällytettiin vuonna 1995 tehdyn uudistuksen yhteydessä kaikki Suomea tuolloin velvoittaneet ihmisoikeussopimukset. Perustuslain tarjoama suoja menee osin pidemmälle kuin kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tarjoama suoja.

Kansainväliset ihmisoikeudet ovat osa Suomen oikeutta

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset sitovat valtioita oikeudellisesti sen jälkeen, kun valtiot ovat ratifioineet sopimukset. Suomessa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ei lähtökohtaisesti ratifioida ennen kuin Suomen lainsäädäntö on saatettu ihmisoikeussopimuksen mukaiseksi. Lisäksi joillekin ihmisoikeussopimuksille on erikseen annettu kansallisen lain asema. Esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksia koskevalle yleissopimukselle, Euroopan ihmisoikeussopimukselle ja YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevalle yleissopimukselle on annettu kansallisen lain asema.

Viranomaisilla vastuu perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta

Viranomaisilla on vastuu ihmisoikeuksien toteutumisen edistämisestä ja kansainvälisten sopimusvelvoitteiden noudattamisesta. Perusoikeuksien toteutumista valvovat ylimmät laillisuusvalvojat eli eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri sekä muut laillisuusvalvojat, kuten yhdenvertaisuusvaltuutettu, tasa-arvovaltuutettu ja tietosuojavaltuutettu, kukin toimivaltansa mukaisesti.

Perustuslain perusoikeussäännöksiin voi vedota tuomioistuimessa tai viranomaisen käsittelyssä, ja niitä voidaan soveltaa muun lainsäädännön tulkinnassa ja rinnalla.

Maamme ylimmät tuomioistuimet, korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus, viittaavat usein kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin päätöstensä perusteluissa. Korkein hallinto-oikeus on viitannut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin muun muassa monissa ulkomaalaisen henkilön karkottamista koskevissa ratkaisuissaan.

Tietoa Suomea velvoittavista kansainvälisistä sopimuksista ja kansainvälisestä oikeudesta löytyy myös ulkoministeriön sivuilta.

Mitä ihmisoikeudet ovat? Mitä sopimuksissa säädetään? Mitä oikeuksia artikloissa turvataan? Tutustu alla olevan valikon avulla ihmisoikeussopimusten turvaamien oikeuksien sisältöihin.